Nuoret kaahasivat autoillaan kilpaa Lahden keskustassa – pahimmillaan nopeutta 122 km/h

Poliisi mittasi hurjat ylinopeudet kahdelle nuorten miesten ajamalle autolle eilen Lahdessa.

Poliisi mittasi eilen keskustasta tulevan liikenteen nopeuksia Lahden Uudenmaankadulla, kun paikalle tuli kaksi kovaa ylinopeutta kulkevaa henkilöautoa.

Poliisin mukaan autot ajoivat kilpaa keskenään. Uudenmaankadulla autojen nopeus oli peräti 115 kilometriä tunnissa, kun alueen nopeusrajoitus on 50 km/h.

Poliisi sai autot pysäytettyä Luhdantaustankadun risteyksen kohdille. Ennen pysäytystä toinen autoista kiihdytti vielä 122 km/h nopeuteen.

Autoja kuljettivat 18- ja 19-vuotiaat miehet, joista toisella oli vielä kyydissään matkustaja. Molempia kuljettajia epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 19-vuotiasta epäillään lisäksi törkeästä rattijuopumuksesta tämän puhallettua alkometriin yli rangaistavan rajan.

Lue myös:

    Uusimmat