Mainos

Norrback tukee Pekkarista

Eurooppa-ministeri Ole Norrback kannattaa Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtajan, professori Jukka Pekkarisen valintaa Suomen Pankin johtokuntaan.

Aamulehden, sekä Savon ja Turun Sanomien mukaan Norrbackin mielestä ei olisi haitaksi, jos yhdellä johtokunnan jäsenellä on ammattijärjestöekonomistin tausta. Norrback perustelee kantaansa Suomen Emu-jäsenyydellä, joka kansallisella tasolla kaventaa huomattavasti suhdannepoliittista keinovalikoimaa. Emu-oloissa työmarkkinajärjestöjen vastuu hänen mukaansa kasvaa entisestään.

-Tulopolitiikalla on entistä suurempi merkitys tulevaisuudessa, kun valuuttapolitiikalla ei enää voida vaikuttaa kilpailukykyyn, RKP:n puheenjohtajuudesta parin viikon kuluttua luopuva Norrback sanoo lehtihaastattelussa.

Tässä tilanteessa hänestä ei olisi ollenkaan huono asia, jos Pekkarinen entisenä ay-ekonomistina voisi Suomen Pankista käsin vaikuttaa siihen, että työmarkkinajärjestöt tekevät oikein mitoitettuja palkkaratkaisuja.

-Valtion liikkumatila on tällä vuosikymmenellä vähentynyt sitä mukaa, kun velkataakka on kasvanut. Emu-oloissa, kun devalvaatio on poissa laskuista, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeuttaa tulopolitiikka kulloiseenkin suhdannetilanteeseen, Norrback toteaa.

Eurooppa-ministerin mielestä päähallituspuolueiden välejä repivä Suomen Pankin johtajakiista on paisunut kohtuuttoman suureksi. Asia ei hänestä ole sen arvoinen.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.