Norja on lieventänyt Breivikin eristystä – joukkomurhaaja valitti muun muassa kylmästä kahvista

Norja on helpottanut jonkun verran joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin eristystä vankilassa. Päätöksen taustalla on oikeuden huhtikuinen päätös, jonka mukaan Breivikin ihmisoikeuksia on rikottu pitämällä häntä "lukitussa maailmassa".

Norjan valtio aikoo vedota tästä päätöksestä tammikuun alkupuolella, koska viranomaisten mukaan Breivikin eristys on täysin oikeutettu.

Breivik tappoi 77 ihmistä heinäkuussa 2011.

Breivik valitti kahvista ja ruoasta

Kun Breivikin vankilaolosuhteita käsiteltiin viime huhtikuussa, hän sanoi voivansa pahoin vankilassa huolimatta siitä, että eristysselliosastossa hänellä on käytettävissä kolme huonetta.

Breivik valitti muun muassa kylmästä kahvista ja sanoi, että vankilaruoka on pahempaa kuin hukuttamista jäljittelevä vesikidutus.

Tänään julkaistujen asiakirjojen mukaan Breivikin tilannetta on nyt hieman parannettu. Hänen ei tarvitse enää puhua asianajajiensa kanssa lasiseinän vaan kaltereiden takaa.

Breivikin asianajaja Oeystein Storrvik on asiakirjojen mukaan ilmoittanut, että "tämä on jonkin verran helpottanut kontakteja mutta Breivik ei edelleenkään voi normaalilla tavalla tavata asianajajiaan tai vierailijoita huoneessa".

Breivikiä on pidetty eristyksessä viisi ja puoli vuotta. Hänen tuomionsa on 21 vuotta mutta sitä voidaan pidentää, jos häntä pidetään uhkana yhteiskunnalle. 

Tämänkaltainen on Breivikin selli Skienin vankilassa 1:01

Lue myös:

    Uusimmat