Nordea-pomo isoimmasta erosta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä: "Lopetetaan itsemme mollaaminen"

Frank Vang-Jensen
Nordean toimitusjohtaja Frank Vang-Jensen pitää negatiivista ajattelutapaa yhtenä Suomen kasvun esteistä.Lehtikuva
Julkaistu 23.08.2025 07:59
Toimittajan kuva

Jaakko Loikkanen

jaakko.loikkanen@mtv.fi

@jaakkoloikkanen

Nordean toimitusjohtaja Frank Vang-Jensen sanoo, että Suomella on kaikki kasvun eväät käsissään.

Nordean tanskalainen toimitusjohtaja on asunut ja työskennellyt useissa Pohjoismaissa. Viimeiset kuusi vuotta hänen kotinsa on ollut Helsingissä. Suomalainen mentaliteetti jaksaa pohdituttaa.

– Meillä on kaikki tarvitsemamme kasvun raaka-aineet. Meillä on resurssit, osaajat, kyvykkyydet ja hienoja yrityksiä. Meillä on kuitenkin tapana olla hieman synkkiä, vähätellä asioita ja keskittyä hieman liikaa ongelmiin ratkaisujen sijasta. Tämä johtaa riskien välttelyyn, Frank Vang-Jensen sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa.

Hänen mielestään juuri ajattelutapa on suurin ero Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä.

– Kyse on siitä, uskommeko menestymiseen ja uskallammeko ilmaista sen. Kyse on myös halusta ottaa perusteltuja riskejä talouden ja yritysten vauhdittamiseksi. Ja jos jokin epäonnistuu, meidän ei kannata hakata toisiamme vasaralla päähän vaan ymmärtää ja tukea toisiamme. Epäonnistumisista voi oppia ja viisastua ja parantaa omaa tekemistä, Vang-Jensen sanoo.

– Aletaan puhua menestymisestä ja lopetetaan itsemme mollaaminen.

"Tilanne on kirkastumassa"

Suomessa ei ole ollut kunnollista kasvua noin 15 vuoteen, mutta nyt suomalaisilla on Frank Vang-Jensenin mielestä aihetta suhtautua luottavaisesti tulevaan.

– Suomalaiset kotitaloudet ovat yleisesti ottaen todella hyvässä tilanteessa. Niillä on paljon talletuksia ja maksuvalmiutta ja ne selviävät laskuistaan. Talous on jo toipumassa, yrityksillä menee yleisesti ottaen hyvin ja Yhdysvaltain kanssa tehty kauppasopimus on kohtuullinen. Tilanne on siis kirkastumassa, hän sanoo.

Yhteiskunnallisten päättäjien pitäisi Vang-Jensenin mielestä huolehtia siitä, että Suomen kustannustaso on kilpailukykyinen ja sääntely kohdallaan.

Esimerkiksi pankkien pitäisi pystyä lainoittamaan yrityksiä nykyistä enemmän. Nordean luottotappiot ovat varsin vähäiset, ja lainaamista pystyttäisiin lisäämään.

– Tällä hetkellä sääntely estää meitä kasvamasta niin paljon kuin haluaisimme. Vakavaraisuusvaatimukset ovat yksinkertaisesti liian korkeat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että miljardeja euroja säilötään pankissa sen sijaan, että nämä rahat olisivat tukemassa taloutta, Vang-Jensen sanoo.

Katso Nordean toimitusjohtajan haastattelu kokonaisuudessaan MTV Katsomossa.

Tuoreimmat aiheesta

Talous