Mainos

Nissanin vetyauto markkinoille jo ensi vuonna

Japanin kolmanneksi suurin autovalmistaja Nissan tuo vetykäyttöisen polttokennoautonsa markkinoille jo ensi vuonna.

Nissanin piti tuoda uutuus markkinoille vasta vuonna 2005, mutta pääjohtaja Carlos Ghosn kertoi tiistaina, että yhtiö nopeuttaa vetyajokin markkinoilletuloa kahdella vuodella.

Polttokennoautot ovat erittäin ympäristöystävällisiä, sillä vetykäyttöisen sähkömoottorin pakoputkesta tulee pakokaasujen sijasta vain vesihöyryä. Vetykaasun hankala varastointi ja jakelu vaikeuttavat kuitenkin polttokennoautojen käyttöönottoa.

Nissan kehittää polttokennoautoaan yhteistyössä Renaultin kanssa. Yhtiöt ilmoittivat viime lokakuussa panostavansa 85 miljardia jeniä eli noin 720 miljoonaa euroa vetyajoneuvon kehittelyyn. Renault omistaa 44 prosenttia Nissanista, joka puolestaan omistaa 15 prosenttia Renaultista.

Japanin toiseksi suurin autonvalmistaja Honda ilmoitti viime viikolla, että sen ensimmäinen polttokennoajoneuvo tulee markkinoille mahdollisesti jo tämän vuoden lopulla.

Yhtiö kertoi saaneensa amerikkalaisviranomaisilta luvan polttokennovoimalla liikkuvan Honda FCX:n tuomiseen markkinoille.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.