Nimilautakunnan hyväksymät ja hylkäämät etunimet 2022: johannes ei kelvannut nimeksi, mutta Juhania ei haitannut
Nimilautakunnan käsittelyyn tuli viime vuonna tuttuun tapaan joukko uusia, harvinaisia ja hieman erikoisiakin etunimiä.
Oikeusministeriön alainen nimilautakunta luovutti MTV Uutisille esimerkkilistauksen lautakunnan vuonna 2022 puoltamattomista ja puolletuista täysin uusista tai hyvin harvinaisista etunimistä. Listoissa on mukana sekä lapsille ehdotetut että aikuisten itselleen hakemat etunimet.
Nimilautakunnan sihteeri, erityisasiantuntija Joanna Grandell muistuttaa, että valtaosa käsittelyyn tulevista etunimistä koskee aikuisen nimenvaihtoa.
– Nimilautakunta käsitteli vuonna 2022 noin 30 vauvalle ilmoitettua etunimiasiaa. Jos tämän suhteuttaa vuosittain syntyneiden lasten määrään ja siihen, että lapselle voi etu- ja sukunimilain mukaan antaa 1–4 etunimeä, niin kyseessä on hyvin pieni osuus lapsille viime vuonna annetuista etunimistä.
Grandellin mukaan valtaosa ehdotetuista etunimistä hyväksytään suoraan ilman nimilautakunnan lausuntomenettelyä. Nimilautakuntaan ohjautuvat sen sijaan sellaiset etunimet, joiden lainmukaisuudesta Digi- ja väestötietovirasto haluaa varmistua. Digi- ja väestötietovirasto ei voi hylätä etunimeä ilman nimilautakunnan lausuntoa, mutta se voi hyväksyä uusia etunimiä ilman lausuntokäsittelyä.
Millaista etunimeä ei hyväksytä?
Nimilautakunnan mukaan etunimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus ei saa olla omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa, eikä se saa olla etunimeksi muutoin ilmeisen soveltumaton. Haittakynnys tulee arvioida alaikäisen lapsen kohdalla alhaisemmaksi kuin hakijan ollessa täysi-ikäinen.
Etunimen tulee lähtökohtaisesti myös vastata muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vakiintunutta etunimikäytäntöä. Nimi ei saa myöskään olla ilmeisen sukunimityyppinen tai vakiintunut toisen sukupuolen nimeksi.
Harkinnanvaraisten edellytysten vastaisen etunimen voi saada erityisillä syillä, esimerkiksi kansainvälisellä liittymällä sellaiseen valtioon, jonka nimikäytäntöä haettu nimi vastaa.
Puoltamattomat etunimet 2022 – näitä nimiä ei hyväksytty
Ahdin
Aicksar
Alfred's daughter
Amnell
Annatar
Appelsiinikki
Azazel
Buddha
Caladrius
Eklander
Ellé
Ephimachius
Felín
Filipecki
Haades
Jezebel
johannes
Juhoha
Julma-Hurtta
Kaaos
Kallen-Kallela
Klapi
Koivuniitty
Kukurtaja
Lord
Lucifer
Maï
Mielivalta
Nat8hquhs
Nex
Otawa
Paperi
Pelekkä
Punpuli
Puukko Armo
Raivomieli
Rikia
Rody's son
Rosmo
samsam
Saturnius
Sheikki
Sorína
Suudelmitar
Taawi
Tanyá
Tsygä
Tuoni
Uakke
Uhka
Ukonvaaja
Wiiru
Åriz
Puolletut etunimet 2022 – nämä nimet hyväksyttiin
Aamuntähti
Aarnik
Anoo
Arsitar
Avreno
Bobandy
Ellandar
Feeni
Heito
Häkä
Juhania
Kide-Pilvi
Kimara
Konon
Korppi
Lapitar
Lourences
Messis
Mieli
Niittu
Petäjä
Piamon
Pihlajanmarjukka
Pihlamo
Poolo
Pöly
Sanervatar
Saturnus
Sjöbjörn
Taide
Torspo
Unikonsiemen
Wâânutamwee
Yennefer
Katso myös: Tunnistatko kaikki suomen kielen uudet sanat?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää