Kuningatar Mette-Maritilla on ensimmäinen virallinen tehtävänsä maan kuningattarena maanantaina.
Norjan edesmenneen kuningas Haraldin arkku siirretään tänään Oslon Kuninkaanlinnan salista linnan kappeliin noin kello 17 Suomen aikaa.
Hovi kertoo, että Haraldin lapset ja lapsenlapset kulkevat arkun vierellä. Myös kuningatar Mette-Marit ja kuningatar Sonja osallistuvat kulkueeseen. Tämä on kuningatar Mette-Maritin ensimmäinen virallinen esiintyminen Norjan kuningattarena, kertoo NRK.
Kappelissa järjestetään yksityinen muistotilaisuus kuninkaalliselle perheelle ja hovin työntekijöille.
Lue myös: Haakonin ensimmäinen puhe kuninkaana: "Harald oli hyvä isä"
Yleisölle kappeli on avoinna jäähyväisten jättämistä varten tiistai-iltapäivästä alkaen aina hautajaisia edeltävään iltaan saakka.
Haraldin hautajaiset pidetään Oslon tuomiokirkossa keskiviikkona 9. syyskuuta, kertoi hovi sunnuntaina.

