Niinistö presidenttitaistossa: Töissä pitää olla jännää

SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen kaipaa lisää ryhtiä työelämään. Hänen mielestään työntekijöiden arvot ovat muuttuneet viime vuosina.

– Nykyisin ei haluta tehdä niin paljon töitä kuin olisi yhteiskunnan kannalta järkevää. Suomessa on tehtävä enemmän työtunteja, Lipponen linjaa.

Tavoitteeseen Lipponen pyrkisi uudistamalla työelämää, ehkäisemällä syrjäytymistä työmarkkinoilta ja pidentämällä työuria niiden molemmista päistä.

Keskustan ehdokas Paavo Väyrynen taas on huolissaan yrittäjien tilanteesta. Hänen mielestään yrittäjien asema on heikentynyt siksi, ettei yrittäjiä itseään ole kutsuttu työmarkkinaneuvottelupöytiin.

– Siksi Suomeen on syntynyt suuryrityksiä suosiva järjestelmä, jossa pienyrittäjien tilanne on hyvin hankala. Yrityksen perustaminen käy vielä helposti, mutta sen toimintaan liittyy jo monia ongelmia. Yhdenkin vieraan palkkaaminen on suuri riski ja hankaluus, Väyrynen moittii.

"Yrittäjän riski korvattava"

Timo Soinin (ps.) mielestä yhteiskunnan pitäisi tukea yrittäjyyttä sekä hyvällä koulutuksella että rahoituksella.

– Yrittäjän tulee saada kunnollinen korvaus siitä riskistä, jonka hän on ottanut.

Sauli Niinistö (kok.) ei ole kritiikissään yhtä jyrkkä. Yrittäjän tilanne on helpottunut kummasti viime vuosikymmenten aikana.

– Kannattaa pitää mielessä, että olemme päässeet eteenpäin 60-70-lukujen 20 perheen laulusta. Kyllä yrittämistä kunnioitetaan nykyisin aivan eri tavalla.

Niinistön mukaan luovuutta ja näin myös uusia innovaatioita saadaan houkuteltua esiin vain yhdellä tavalla.

– Olisi kiva, jos suomalaiset kertoisivat kotiin tulleessaan, että olipa jännä päivä töissä, sen asemasta, että he kertoisivat, että oli raskas päivä töissä. Jos joku on jännää, siinä syntyy paljon enemmän tuloksia.

Muista katsoa koko lähetys MTV3-kanavalta tai verkosta! Presidentti työhaastattelussa tänään kello 17.30 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat