Mainos

Niemelä: Kuntien kuunneltava kansan ääntä

Hallituksen kansalaisvaikuttammisen ohjelmaa vetävä Seppo Niemelä toivoo kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä kuntien päätöksenteossa.

Niemelä sanoo sanomalehti Ilkan haastattelussa, että kuntalaisten mielipiteet saataisiin esiin esimerkiksi kansalaiskuulemisilla, joita pitäisi järjestää jo ennen kuin päätöksiä tehdään. Näin ihmiset myös sitoutuisivat paremmin yhteisiin päätöksiin. Niemelän mukaan poliittinen valta on viime vuosina ohentunut Suomessa. Syynä tähän ovat globalisaatio ja taloudellisen vallan kasvu.

Seppo Niemelä valittiin kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman johtajaksi viime vuoden elokuussa. Ohjelmajohtajan tehtävään kuuluu johtaa kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaa oikeusministeri Johannes Koskisen alaisuudessa. Toimikausi on sidottu hallituksen toimikauteen.

(STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.