Nico, 6, sai palovammoja, kun Bemarin penkinlämmittimeen iski vika – paitakin suli: "Se olisi voinut koitua kuolemaksi"
Amerikkalaisperheen mukaan heidän kuusivuotias poikansa sai lieviä palovammoja, kun BMW-merkkisen katumaasturin penkinlämmitin vikaantui.
Massachusettsissa asuvat Tony ja Lisa Montanaros kertovat, että autossa sattui vaaratilanne penkinlämmittimen vian vuoksi. Nico-pojan, 6, istuin ja tyyny kärähtivät ja hänen paitansa suli kiinni peittoon.
Lue myös: Äly hoi! Vaikka olisi kuinka kaamea ajokeli, älä koskaan jää pitämään sadetta tällaiseen paikkaan
Silmiä kirvelsi, tyynyn alta pöllähti savua
Perhe oli ajamassa pitkää matkaa kotiin, ja tapahtumahetkellä Nico oli nukkumassa vuosimallin 2013 BMW X5:n takapenkillä. Lisasta alkoi tuntua, että jokin on vialla; CBS:n paikalliskanavalle hän kuvasi tuntemuksiaan "äidinvaistoksi". Autossa alkoi myös haista oudolta.
– Silmiäni alkoi kirveltää, Lisa muistelee.
Lisa pysäytti auton tutkiakseen tilannetta ja tankatakseen samalla. Hän avasi auton takaoven ja liikautti Nicon tyynyä. Tyynyn alta tupsahti autoon savua.
– Hätäännyin, Lisa kuvailee.
Tyyny oli mustunut
Lisa alkoi hoputtaa Nicoa ulos. Pojan tyyny oli mustunut ja vaikutti sulaneen kiinni penkkiin. Lisäksi Nico sai käteensä lieviä palovammoja.
– Se olisi voinut koitua kuolemaksi, Lisa kuvailee.
Lue myös: Naapurit menettivät hermonsa bemarikuskiin – ajotavan hinta ratkaistiin oikeudessa silmänräpäyksessä
Syy penkinlämmitin?
Nico oli uniensa ajaksi pannut penkinlämmittimen päälle. Nyt poika on kertonut, ettei aio enää torkkua autossa. Perhe toivoo tarinansa varoittavan muita perheitä mahdollisista auton osien yllättävistä vioista. Lisan mukaan auto toimi ongelmitta tapaukseen asti.
Lisa uskoo, että kaikki olisi voinut päättyä vielä huonommin, jos hän ei olisi pysähtynyt.
– Nico olisi siirtänyt tyynyä ja luultavasti polttanut itsensä, ja minä olisin kirkunut.
Eivät enää aja autollaan
Lisa ja Tony eivät enää aja BMW:llään, vaan heillä on käytössään laina-auto.
Autojen turvallisuuteen erikoistunut Sean Kanekommentoi haastattelussa, että lämmitinten toimintahäiriöt ovat harvinaisia, mutta niitä kuitenkin tapahtuu.
– Jos olet ajamassa ja auton sisätiloihin tulee savua, jokainen ymmärtää, että se on ongelmallista ja voisi johtaa myös onnettomuuteen, hän kuvaa.
BMW ei ehtinyt kommentoida asiaa heille haastattelun puitteissa annettuun aikarajaan mennessä.
Lue myös: Akku voi mennä oikosulkuun: Korealaisvalmistajan sähköautoissa tulipalovaara – takaisinkutsu tulossa
Lähteet: CNN, CBS
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää