NHL-tulokaskauden käännekohta? Kaapo Kakon olemuksesta lupaavia huomioita

Tiistainen Tampa Bay Lightning -ottelu saattoi hyvinkin olla käännekohta Kaapo Kakon vaikeassa NHL-alkukaudessa, New York Rangersin päävalmentaja David Quinn arvioi. 

Kakko laukoi Lightningin verkkoon hieman onnekkaankin ylivoimaosuman ja kasvatti alkukauden saldonsa 2+1 pisteeseen kymmenessä ottelussa. 

Toisena kesän draftissa varatun suomalaisnuorukaisen syksy on ollut vaikea. Kakko on ruoskinut myös itseään, ja paineet ovat näkyneet otteissa. 

Rangers-luotsi Quinn näki kuitenkin muutoksen hyökkääjänsä suorituksissa Tampaa vastaan. 

– Mielestäni hän pelasi paremmalla itseluottamuksella jo ottelun alusta lähtien. Hän luisteli paremmin, oli fyysisempi ja haki kaksinkamppailuja. Ja hän sai enemmän itseluottamusta pelin edetessä, Quinn kommentoi medialle torstaina

– Hän teki myös hyvää työtä omassa päässä, puolusti vastuullisemmin ja piti kiekkoa enemmän hyökkäyspäässä, valmentaja jatkoi.

Nyt kysymys kuuluu: siirtyykö tämä myös tuleviin otteluihin? 18-vuotias Kakko saa seuraavan näyttöpaikan Suomen aikaa lauantai-iltana, kun vastaan luistelee Predators Nashvillessa. 

– Uskon ja toivon, että parempi itseluottamus tulee mukana. Aistin tänään (torstaina) harjoituksissa, että hän hengitti vapaammin, ei ollut niin jännittynyt, eikä ottanut paineita, Quinn summasi.

Lue myös:

    Uusimmat