Pittsburgh Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan peräänkuuluttaa suomalaishyökkääjä Valtteri Puustiselta jatkossa parempaa viimeistelyä. Harjotusleireiltä aloittavaan kokoonpanoon tietään etsiville pelaajille Sullivan antoi selkeän ohjeen: tee vaikutus.
Kesäkuussa 25 vuotta täyttäneen ja toukokuussa kaksivuotisen ja kaksisuuntaisen jatkosopimuksen seuran kanssa allekirjoittaneen Puustisen kohdalla se tarkoittaa konkreettisesti ja yksinkertaisesti enemmän maaleja.
Kevääseen 2026 asti noin 719 000 euroa kaudessa tienaava Puustinen teki viime kaudella 52 NHL-ottelussa tehot 5+15. Kertyneet kokemukset kentältä ja sen ulkopuolelta ovat tehneet Puustisesta valmiimman NHL:n vaatimustasoon ja elämään Pohjois-Amerikassa.
– Tämä harjoitusleiri on hiukan erilainen, sillä luotan itseeni nyt aiempaa enemmän. Pelasin viime vuonna ja tiedän myös nyt pystyväni pelaamaan täällä. Olen todella nälkäinen. Haluan pelata kaikki pelit, pelata paremmin ja auttaa joukkuetta, Puustinen sanoi paikallisen urheilumedian DK Pittsburgh Sportsin haastattelussa.
Suomalaisen pistetuotanto oli viime kaudella rooli huomioiden kelvollista, mutta tällä kaudella tahdin on kiristyttävä. Penguinsilla on viime kautta enemmän hyökkääjiä – myös nuoria sellaisia – hakemassa paikka NHL-kokoonpanosta. Oman paikan vakiinnuttaminen on aiempaa työläämpää.
– Hän on pelaaja, jolla on hyvät hyökkäyspään aistit. Hän on osoittanut kykynsä tehdä osua AHL:ssä. Seuraava askel on se, että NHL:ssä on tultava enemmän maaleja. Puustinen on todistanut kykynsä olla NHL-pelaaja. Mielestäni hänen on otettava seuraava askel ja tuotava joukkueeseen lisää viimeistelykykyä. Hänen on vaikutettava hyökkäyspäässä omaan ketjuunsa ja oltava tunnontarkka kiekottomassa pelaamisessa.
Sullivan kiitteli Penguinsin farmiseuran Wilkes-Barren valmentajia, jotka ovat istuttaneet Puustiseen puolustusvalmiutta vuosien varrella. Sullivan arvioi tämän myös saaneen Penguins-järjestelmässä viettämiensä vuosien aikana lisää luistelunopeutta vaiheilleen.
Puustisen peli on kehittynyt Sullivanin mukaan eritoten kokonaisuutena, nyt on myös maalinteon petraamisen aika.
Suomalaisen asemasta joukkueessa mielenkiintoisen tekee toinen suomalainen, Jesse Puljujärvi, jonka kanssa Puustinen todennäköisesti kamppailee laitahyökkääjänä pelipaikastaan. Puljujärvi laukoi hattutempun harjoituskauden avausottelussa samalla kun Puustinen on esiintynyt vasta toisessa Pittsburghin kahdesta harjoituspelistä. 3–7-tappiossa Buffalolle Puustinen jäi ilman pisteitä tehotilaston painuessa lukemaan -3.
Pittsburgh pelaa vielä viisi harjoitusottelua ennen Suomen aikaa varhain aamulla 10. lokakuuta New York Rangersia vastaan käynnistyvää runkosarjaa.
Uusimmat
-
08:50
Voiko omaa maalia tämän "tyylipuhtaammin" tehdä? Tapparan kärkipelurilla karmeaa epäonnea ratkaisuhetkillä
-
08:27
Kuuluuko naapuria moikata? Lakiasiantuntija kertoo, voisiko taloyhtiö pakottaa tervehtimään
-
08:15
Pamela Andersonin erikoinen elämä seksisymbolista luonnonraikkaaksi supertähdeksi
-
08:01
Manchester Cityn menestysmyllyssä kypsynyt huippulahjakkuus valitsi Suomen – kärkkyy nyt Huuhkajat-läpimurtoa: "En ole tavallinen puolustaja"
-
07:50
Kieltäytyi vastaamasta – raippaa jakanut SM-liigavalmentaja vetosi mystiseen "käskyyn"
-
07:34
Osaatko varmistaa suostumuksen seksissä? Ota avuksi tämä sääntö
-
07:33
Entisen missifinalistin traaginen kuolema: Miesystävä pudotti tajuttoman naisen korkealta parvekkeelta
-
07:32
Siim Liivik kysyi penkkitulosta – SM-liigavalmentaja räväytti pollean vastauksen
-
07:22
Sebastian Ahon Carolinan kausi alkoi synkästi
-
07:11
Valkeakosken murhaajan nettihakuhistoria on hyytävää luettavaa: "Hän pohtii sarjamurhaajien ensimmäistä tekoa"
-
07:01
Tuntematon nainen kapsahti Ronja Alatalon kaulaan ruokakaupassa – kohtaaminen sai Salkkarit-tähden tajuamaan tärkeän asian
-
06:54
Tämän suomalaisottelijan piti kohdata Mike Tyson – muistaa hämmästelleensä tulevaa maailmanmestaria: "Melkein itkua väänsi"
-
06:51
Suomi ja Kiina jakavat samoja varhaiskasvatuksen arvoja, mutta linjaavat opetusta eri tavoin
-
06:41
Biden: Milton-hurrikaani aiheuttanut 50 miljardin tuhot
-
06:34
CNN: Trumpin kampanja vaatii lisää turvatoimia
-
06:32
Näin hallituksen ajamat muutokset työperäiseen maahanmuuttoon ovat edenneet
-
06:32
Omolaralla, 33, on kaksi korkeakoulututkintoa, muttei töitä Suomessa – "Yritysten pitäisi olla avoimempia"
-
06:29
Kyy sai tällin Vantaalla ja tarvitsi apua – eläinlääkäri hyödynsi hieman erilaista kyypakkausta
-
06:27
Ainakin 30 ihmistä kuollut Israelin iskuissa Gazassa, sanoo Gazan siviilipuolustusvirasto
-
06:22
SM-liigatuomarin hermot koetuksella – huuto tv-lähetykseen: "Tämä on aivan paska"
-
Lataa lisää