Neymarin seuratoveri tuomitsee brassitähteen kohdistuvat vinoilut – "Se ei ole hauskaa"

Brasilian supertähden Neymarin peliesitykset MM-kisoissa saivat kovaa kritiikkiä ja vitsailua osakseen. Nyt Neymarin seuratoveri Dani Alves antaa tukensa brassitähdelle.

Pääkuvan videolla kuvaa Brasilian ja Belgian puolivälieräottelusta.

Neymar nousi MM-kisojen aikana vitsailun keskipisteeksi muun muassa hiustyylinsä ja filmauksiensa johdosta. PSG:ssä pelaavan Neymarin joukkuetoveri Dani Alves tuomitsee Neymariin kohdistuneet kuittailut ja vitsailut.

– Minusta se ei ole hauskaa. Kun siitä tulee toistuvaa, se ei ole enää vitsailua ja sillä yritetään vain satuttaa. Me, jotka olemme hänen lähimmäisiään pidämme huolen siitä, ettei tällainen vaikuta häneen, Alves puolustaa ESPN:lle.

PSG:ssä pelaava Neymar on ollut tänä kesänä myös lähtöhuhujen kohteena. PSG:n tähtäin on ollut jo pitkään Mestarien liigassa, mutta taival on toistaiseksi tyssännyt joka vuosi ennen aikojaan. Alves toivookin Neymarin jäävän, jotta PSG onnistuisi vihdoin tavoitteessaan. 

– Toivon Neymarin jäävän, koska tarinamme PSG:ssä on vielä kesken. Sinun ei tarvitse luovuttaa tavoitteen suhteen, jos et ole vielä saavuttanut sitä.

– Uskon, että mestareiden täytyy ponnistella saavuttaakseen tavoitteensa. Kun tavoite on saavutettu, hän voi lähteä minne ikinä haluaa, Alves sanoo.

Lähde: ESPN

Lue myös:

    Uusimmat