Mainos

Neuvottelut Iranin ydinohjelmasta jatkuvat pian

Iran ja kuusi muuta maata ovat sopineet Genevessä, että neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta jatketaan vielä ennen lokakuun loppua. Myös muita pieniä edistysaskeleita kestokiistan liennyttämiseksi otettiin.

Turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet ja Saksa vaativat kokouksessa Irania osoittamaan, että sen ydinohjelma on rauhanomainen. Esillä oli etenkin äskettäin paljastunut toinen uraanirikastamo Qomissa, sadan kilometrin päässä Teheranista.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana kertoo, että tarkastajat ilmeisesti päästetään Qomin laitokseen parin viikon sisällä. Lisäksi päästiin periaatteelliseen sopuun Iranin uraanin viennistä ulkomaille jatkorikastamista varten. Iran luonnehtii tapaamista niin ikään rakentavaksi.

Tosin Solanan mukaan Iran ei antanut tyhjentävää vastausta siihen, aikooko maa luopua ydinohjelmansa laajentamisesta välttyäkseen uusilta pakotteilta.

Kokouksen liepeillä tehtiin myös historiaa, sillä Yhdysvaltain ja Iranin pääneuvottelijat, apulaisulkoministeri William Burns ja Saeed Jalili, tapasivat toisensa kahden kesken. Maiden edustajat eivät ole tavanneet yhtä korkealla tasolla 30 vuoteen.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.