Kaupan alalla on pitkään puhuttu digitalisaation ja automatiikan tuomasta murroksesta. Kuluttajille teknologian kehitys on näkynyt muun muassa verkkokaupan, maksamisen ja nyt myös kokonaisvaltaisen kaupassa asioinnin kehityksenä. Neste tuo pääkaupunkiseudulle uudenlaisen vähittäiskaupan konseptin, jossa ostokset voi tehdä ilman ihmiskontaktia, eli ilman kaupassa palvelevaa henkilökuntaa.
– Meillä on tämmöinen miehittämätön automaattikauppakonsepti. Eli meillä ei ole työntekijöitä siellä. Asiakas tulee Neste-aplikaatiolla sisään. Sen avulla me tunnistamme asiakkaan, joka kerää halutut tuotteet esimerkiksi omaan kangaskassiin. Helppoa ja vaivatonta, toteaa Nesteen automatisoiduista palveluista vastaava johtaja Jukka Peltoniemi.
Helsingin Ratakadulla sijaitseva Nesteen Easy Deli -itsepalvelukauppa hyödyntää Nordic ID:n Suomessa kehittämää teknologiaratkaisua, joka perustuu RFID, eli radiotaajuuden etätunnistusta tuotteisiin liimatuista tarroista käyttävään menetelmään. Peltoniemen mukaan vastaavaa menetelmää ei ole Suomessa käytetty, vaikka itsepalvelu-nimikkeellä toimivia kauppoja maastamme löytyykin.
– Tämä erottautuu oikeastaan juuri tämän teknologian avulla. Vastaavanlaista kauppaa ei Suomesta tai edes näiltä leveyspiireiltä löydy. Lähimmät tämänlaiset miehittämättömät kaupat löytyvät ehkä Kiinasta ja Yhdysvalloista. Eli kyllä tämä ihan uutta on, Peltoniemi painottaa.
Nordic ID:n toimitusjohtajan Juuso Lehmuskosken mukaan menetelmä on vaatinut kattavan kehitystyön.
– Tämä on meidän pitkän kehitystyön tulosta. Olemme aikaisemmin toimittaneet näitä erilaisiin teollisiin, muttei kuluttajaympäristöihin. Tämä yhteistyö Nesteen kanssa on ensimmäinen hanke, jossa tuodaan tämä RFID-pohjainen maksaminen kuluttajaympäristöön. Kaikki tuotteet luetaan kerralla, eli se on merkittävästi nopeampaa verrattuna siihen perinteiseen viivakoodien lueskeluun, Lehmuskoski kertoo.