Nellin puhelin ei herättänytkään aamulla – voiko syynä olla yöllä automaattisesti asentunut ohjelmistopäivitys?
Herätys jäi työaamuna väliin, kun Nelli Hyttisen puhelin päivittyi. Mutta voiko päivitys rikkoa iPhonen herätyskellon? Kysyimme asiantuntijalta.
Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.
MTV Uutisten terveystoimittaja Nelli Hyttinen laittoi illalla iPhonen herätyskellon soimaan aamukahdeksaksi, kuten aina. Harmi vain, että tällä kertaa puhelin ei torstaiaamun tullen päästänyt pihahdustakaan.
– Puhelimessani oli wifi päällä. Ilmeisesti sen vuoksi se oli alkanut yön aikana tehdä ohjelmistopäivitystä, jota olin lykännyt pariin otteeseen, Nelli kuvaa.
Aamulla Nelli hätkähti kahdeksan sijaan hereille kello 9.20 – siis 20 minuuttia työajan alkamisen jälkeen. Minkäänlaista virheilmoitusta tai varoitusta puhelin ei antanut; se yksinkertaisesti näytti, että Nelli on asettanut kellon soimaan joka päivä.
Ilmeisesti tuota torstaita ei kuitenkaan laskettu.
– Epäilen syyksi ohjelmistopäivitystä, koska näin on käynyt aiemminkin juuri yöllä tapahtuneen päivityksen yhteydessä.
Kun Nelli tarkasti päivityksen tilan, tiedoissa luki "keskeytetty". Koko show siis turhan takia.
– En tiedä, johtuuko ongelma tuosta päivityksestä, koska se on näemmä jäänyt keskenkin. Aiemmin on mielestäni tullut ilmoitus ruutuun, että päivitys valmis.
Asiantuntija ongelmasta: "Ei voi poissulkea kokonaan"
Oudolta kuulostaa. Näin herätyskello-ongelmaa kommentoi mcare Group Oy:n kehitysjohtaja Matti Uronen.
– Kysyin asiaa huoltoteknikoiltamme. He eivät muistaneet vastaavaa tapausta olleen. Harvinaisesta viasta siis on kysymys, jos näin on käynyt. Ei sitä kuitenkaan voi poissulkea kokonaan, etteikö niin voisi käydä, kun kyse on ohjelmistosta. Mutta harvinaista se on, Uronen kommentoi.
Hän tietää, mistä puhuu – mcare korjaa kuukausittain toistakymmentätuhatta puhelinta. Vastaan tulee kaikenlaista.
– On ollut laitteita, joissa kosketusnäyttö on viallinen ja ottaa itsestään kosketuksia. Sellainen voi aiheuttaa käytännössä mitä vain, jos puhelin itsekseen näppäilee, mitä sattuu.
Ongelmia siis riittää, mutta vain harva niistä johtuu päivityksistä.
– Tosi, tosi vähän on päivitysten kanssa ongelmia. Joillakin laitevalmistajalla itse ohjelmistoversio on joskus ollut viallinen, mutta silloinkaan itse päivityksessä ei ollut ongelmaa.
Jos akku loppuu kesken päivityksen, ongelmia on luvassa
Jos päivitys on puhelimen mukaan "keskeytetty", vika voisi löytyä pätkineestä wifi-verkosta. Tällöin prosessin voi yksinkertaisesti aloittaa uudelleen.
Toki päivittäminen voi epäonnistua. Yleensä nettiyhteys katkeaa tai akku loppuu kesken. Silloin ollaan ongelmissa.
– Jos akku loppuu tai laite muuten sammuu, päivitys jää kesken ja laite on yleensä kokonaan kuollut eikä herää virtanapista, Uronen kuvaa.
Jos päivitys on mennyt pensaikkoon, ensimmäiseksi Uronen kokeilisi asentaa sen uudelleen. Laitevalmistajan ohjeilla puhelimeen voi runtata uusimman ohjelmistoversion väkisin.
– Yleensä tätä ei pysty puhelimen kautta tekemään, koska puhelin tunnistaa, että siinä on jo viimeisin ohjelmistoversio.
Pakkopäivitys pyyhkii myös tiedot: "Sieltä todennäköisesti häviää kaikki"
Kätevää pakkopäivittely ei ole: puhelin tulee kiinnittää piuhalla tietokoneeseen, noudattaa valmistajan ohjeistusta, eikä siinä kaikki.
– On tosi tylsää, jos puhelin joudutaan väkisin päivittämään, sillä sieltä todennäköisesti häviää kaikki. Puhelin on siis ihan samassa tilassa kuin silloin, kun otit sen uutena myyntipaketista. Kaikki täytyy palauttaa varmuuskopioista. Siitä tulee paljon isompi prosessi kuin jos päivitys vain ensimmäisellä kerralla olisi mennyt kunnolla.
Uudelleenasennuksella ongelma kuitenkin yleensä ratkeaa. Mikäli olo on epävarma, huoltoonkin voi suunnata. Lompakko kannattaa ottaa mukaan – ohjelmistoviat nimittäin eivät kuulu käytännössä minkään laitevalmistajan takuuseen.
Katso myös: Näin tarkistat iPhonen akun kunnon. Juttu jatkuu videon alla.
Laita päivittyvä puhelin aina kiinni latausjohtoon
Hankaluuksilta voi yleensä välttyä pikkuniksein. Ensimmäinen askel on panna puhelin kiinni latausjohtoon aina, kun päivitystä on tekemässä. Näin siinäkin tapauksessa, että akkua on vielä jäljellä.
– Mitä esimerkiksi 50 prosenttia akkua tarkoittaa? Ihmisten laitteet ovat hyvin eri kunnossa. Akku voi olla tosi heikossa kunnossa ja kestää ilman laturia kaksi tuntia. Lisäksi wifin käyttö ja tiedostojen lataaminen puhelimeen ovat aika raskasta toimintaa puhelimelle. Se kuluttaa akkua nopeammin, Uronen kuvaa.
Hän itse ei koskaan päivitä puhelinta ilman samanaikaista latausta.
– Teknikkojemme mukaan toinen tapa välttää ongelmia on, että ottaa automaattiset päivitykset pois päältä, vaikka ne ovatkin hyvä tapa pitää puhelin ajan tasalla. Päivitä puhelin itse manuaalisesti, kun tulee notifikaatio, että uusi ohjelmisto on saatavilla.
Nellin herätyskello soi taas
Nellinkin herätyskello toimii taas. Mutta entä seuraavan päivityksen aikaan?
Jos menneet antavat osviittaa, myöhästymisiä saattaa olla luvassa.
– Minulle on käynyt näin herätyskellon kanssa ainakin kolmesti. Tällä puhelimella kerran, ja muilla iPhoneilla ihan samoin, hän paljastaa.
Se lienee kuitenkin toinen tarina.
Lue myös: WhatsApp lopetti päivitykset vanhemmissa laitteissa – näissä puhelimissa sovellus ei enää toimi
Katso myös: Helsinkiläinen Alex ratkesi huijaukseen myydessään iPhonea – tili jäädytettiin ja poliisit soittivat:
Uusimmat
-
16:09
Slovakian Fico edelleen teho-osastolla – epäilylle syytteet murhan yrityksestä
-
16:06
Slovakian pääministeriä ampuneen naapuri järkyttyi teosta: "Hän on fantastinen mies, en voi ymmärtää tätä"
-
15:35
Kylmä kevät viivästyttää viljelyitä – kuinka käy uusien perunoiden?
-
15:25
Suora lähetys kello 16: Miten käy koulutuksen ja tutkimuksen? Katso Helsingin yliopiston eurovaalitentti
-
15:19
Tässäkö syy Leijonien ykkösketjun ongelmiin? Asiantuntijalta merkitsevä huomio NHL-avusta: "Miettiikö hän tällä hetkellä liikaa"
-
15:11
Ukrainan sotilas avautuu: "Ei ensimmäistä puolustuslinjaa, se oli petos" – jalkaväen kuvaama video näyttää Harkovan hyökkäyksen ensihetket
-
15:05
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
15:01
Paljastuksia Euroviisujen kulisseista! Erikoinen tapahtuma aiheutti hämmennystä
-
14:58
Oikaisu: Rantabaari-näyttelijä Jessica Öystilää syytetään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta
-
14:39
Hallitus esittää EU- ja ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille täyskatteellisia lukuvuosimaksuja
-
14:15
Onko tässä ihanteellisin tapa leikata voileipä? Ryanin "mullistavasta" hoksauksesta hitti
-
14:04
Ukraina väittää Venäjän pidättäneen ja surmanneen siviilejä Harkovan seudulla
-
14:04
Sano hei hei helteille: Eivät tule heti takaisin
-
13:52
"Venäläiset toteavat, että voihan paska" – Naton puolustussuunnitelmat siirtyvät paperilta käytäntöön
-
13:32
Yhdysvaltain väliaikainen satamalaituri on ankkuroitu Gazan rannalle – satoja tonneja avustustarvikkeita valmiina toimitettavaksi
-
13:31
Vuoden valmentajaksi valittu Gordon Herbert jättää Saksan maajoukkueen
-
13:30
K&T: Nanna Karalahdelta löydettiin vuosi sitten melanooma
-
13:19
Autoilija törmäsi jalankulkijaan Turussa
-
13:01
Huhtikuussa hukkui kolme ihmistä – tarkista veneesi kunto ennen veneilykauden aloitusta
-
12:57
Verokortteihin kriittinen muutos
-
Lataa lisää