Neljännen keskenmenon jälkeen Emily kuuli shokkiuutiset – pian kuitenkin onnisti kahdesti
Kaksikohtuinen brittinainen joutui käymään läpi neljä keskenmenoa ennen esikoisensa syntymistä.
Emily Taylor, 31, on saanut onnistuneesti kaksi lasta. Erikoisen asiasta tekee se, että toinen lapsi kasvoi Emilyn oikeassa ja toinen vasemmassa kohdussa, kertovat muiden muassa brittimediat Metro sekä Daily Mail.
Emilyllä on nimittäin kaksi kohtua ja kaksi kohdunkaulaa.
Neljännen keskenmenon jälkeen nainen marssi gynekologille
Poikien syntymä oli odotettu. Emily oli yrittänyt lasta jo usean vuoden ajan.
Ensimmäisellä kerralla vasta 21-vuotias Emily tuli raskaaksi helposti, mutta odotus päättyi nopeasti keskenmenoon. Nykyisen miehensä kanssa Emily on yrittänyt lasta vuodesta 2013. Kaikki kolme raskautta päätyivät keskenmenoon kuudennen raskausviikon paikkeilla.
Emily ei koskaan saanut selitystä tragedialleen. Neljännen keskenmenon jälkeen hän marssi gynekologille ja kertoi jokaisen raskautensa päättyneen varhaisessa vaiheessa. Sisäisen tutkimuksen jälkeen gynekologilla oli Emilylle shokkiuutisia. Naisella oli kaksi erillistä kohtua ja kaksi kohdunkaulaa. Kyseinen synnynnäinen synnytyselinten epämuodostuma lisää keskenmenon ja ennenaikaisen synnytyksen riskiä.
Emilyn kohdut ja kohdunkaulat olivat hieman normaalia pienemmät, mutta lääkärit eivät uskoneet tilan vaikuttavan hänen lapsihaaveisiinsa. Emily kuitenkin oli varma, että poikkeama oli syy lukuisiin keskenmenoihin. Hän uskoi vakaasti, ettei voisi koskaan saada lapsia, vaikka lääkäri rohkaisi yrittämään.
Kaksi ihmeellistä poikalasta
Emily kutsuu lapsiaan ihmeeksi. Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Emily päätti miehineen turvautua hedelmöityshoitoihin. Jo ennen niiden alkamista Emily huomasi odottavansa lasta jälleen.
Vanhemmat seurasivat peläten, miten poikavauva kasvoi Emilyn oikeassa kohdussa. Huoli tykytti jatkuvasti takaraivossa: päätyisikö tämäkin raskaus keskenmenoon?
– Olin jatkuvasti huolissani, ajattelin koko raskauden ajan, että jokin menisi pieleen, Emily sanoo.
Ei mennyt. Tammikuussa 2017 terve Richi-poika syntyi keisarileikkauksella. Lääkärit leikkasivat Emilyn oikean kohdun auki ja jättivät vasemman kohdun paikalleen. Emily pelkäsi, ettei hänen esikoisensa saisi koskaan sisarusta.
Emilyn huolet osoittautuivat turhiksi toistamiseen. Richin ollessa 1-vuotias Emily tuli jälleen raskaaksi. Nyt vauva kasvoi hänen vasemmassa kohdussaan, eikä stressi enää riivannut odottavaa äitiä. Arlie-poika syntyi lokakuussa yhtä terveenä kuin veljensä.
– Kaksi poikaani ovat todella ihmeitä, Emily sanoo Daily Mailin mukaan.
Helpottunut Emily ei pidä poissuljettuna, että hankkisi vielä lisää lapsia. Hän vitsailee lyöneensä puolisonsa kanssa vetoa siitä, kumpaan kohtuun vauva päätyisi.
Lähteet: Metro.co.uk, Daily Mail
Uusimmat
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
Lataa lisää