Pasi Tuomaila oli parikymmentä vuotta sitten juhlissa, joista loppui alkoholi. Tarjolla oli suonensisäisiä huumeita ja mies lähti mukaan.
Tuomaila sanoo Huomenta Suomen haastattelussa, ettei narkomaaniksi haluta, siihen ajaudutaan.
– Minustakaan ei pitänyt tulla narkomaania. Elämässä oli paljon muitakin suunnitelmia. Siinä maailmassa meni kuitenkin 20 vuotta, nykyisin Irti huumeista ry:n riveissä työskentelevä Tuomaila sanoo.
Narkomaani tarvitsee rahaa elämäänsä. Niin myös Tuomaila. Hänen arkeensa kuuluivat rikokset ja kadulla eläminen.
– Paras aikuisikä meni huumeisiin. Olen nyt ollut 4 vuotta kuivilla. Kun katson taaksepäin, se herättää surua. Se on myös voimavara, en halua palata siihen maailmaan.
Huumeita liikkuu nyt ennätysmäärä. Poliisi on myös hyvin tietoinen käyttäjistä, levittäjistä ja aineista. Tuomaila kertoo, ettei kiinnijäämisen riski vaikuttanut hänen elämäänsä mitenkään. Oli selvää, että rikoksille eletään ja kiinni jäätyään siitä kannetaan vastuu.
Tuomailalla on ja oli jo narkomaaniaikana lapsia. Lastensuojelulta tuli eräänä päivänä kirje, jossa käskettiin tehdä valinta. Joko käyttäjä lähtee tai lapset lähtevät. Pasi lähti ja jatkoi narkkarielämäänsä.
– Koin vapautta, ettei tarvitse enää salailla mitään. Koin myös pelkoa ja yksinäisyyttä. Piti vaan opetella elämään sitä narkomaanin elämää. Piti pysyä hengissä. Huumeidenkäyttäjä on sairas. Oli se sitten lastensuojelu tai joku muu, elämän kuntoonlaitto ei kovin helposti onnistu.
Pasin poika käyttää
Pasin nuorin poika käyttää huumeita. Isä sanoo, että siitä keskustellaan hyvin avoimesti. Hän luonnollisesti toivoisi poikansa pääsevän jaloilleen ja takaisin tavalliseen elämään. Käyttäisi aikansa muuhun.