Neljä kilometriä kävelyä jo pelkkien aamurutiinien hoitamiseen! Perheenäiti avautuu työssäkäyvän vanhemman arjesta

Moni perheenäiti voi samaistua tämän äidin rehelliseen päivitykseen, jossa nainen kertoo seikkaperäisesti kaoottisista aamurutiineistaan. Kaikille lapsettomille ja aamukahvinsa rauhassa juoville tämä teksti voi puolestaan tulla shokkina – tällaistako äitiys todellisuudessa on?

Neljän lapsen äiti Liz Petrone haluaa päivityksellään kertoa rehellisesti ihmisille, millaista hullunmyllyä työssäkäyvän perheenäidin elämä voi oikein olla. Jo pelkkien aamurutiinien hoitaminen voisi saada useimmat väsähtämään, mutta tämän perheenäidin päivä on vasta alussa. Joka arkiaamu nainen käyttää kolme tuntia aikaa saadakseen kaikkia neljä lastaan kouluun, ennen kuin lähtee itse yhdeksäksi kokopäivätyöhönsä IT-firmaan.

– Petasin viisi sänkyä. Yhden kahdesti, sillä joku oli ryöminyt sinne ja yrittänyt jatkaa uniaan. Se saatoin olla minä, 12-, 11-, 7- ja 3-vuotiaiden lasten äiti Petrone aloittaa.

Lapset herätettyään äiti meni suihkuun, meikkasi itsensä edes hieman ihmistä muistuttavaksi olennoksi ja kaatoi kitaansa kaksi kuppia vahvaa kahvia.

– Puin itseni ja yhden lapsistani, jonka jälkeen kerroin yhdelle heistä, että jos päästäisiin hänet lähtemään kotoa tuossa asussa, minut tultaisiin pidättämään.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

–  Muistutin heitä kaikkia pesemään hampaansa. Neljä kertaa. Kukaan ei tehnyt niin. Työstämme tätä edelleen. Huusin ”lakatkaa huutamasta, herätätte naapurit” niin kovaa, että se riitti herättämään naapurit. Monta, monta kertaa, äiti luettelee perheensä aamutoimia.

Äiti ei etsi sympatiaa, vaan toivoo ihmisiltä ymmärrystä

Aamurutiinien jälkeen äiti ajoi isommat lapset kouluun, jonka jälkeen hän palasi kotiin hakemaan pienemmät lapset ja tavarat, jotka vanhemmat lapset olivat unohtaneet. Bussikuskina toimimisen jälkeen hän palasi tyhjään kotiin.

– Siivosin heidän aamupalan jälkensä autostani, keittiöstäni ja hiuksistani. Hajotin tyynyistä rakennetun linnakkeen ja poimin Ryhmä Hau -alushousut pöytälampun päältä ja heitin ne pyykkikoriin, äiti kertoo ja lisää ruokkineensa myös koiran, sammuttaneensa kotinsa sadat lamput ja huomanneensa, että puhelimessa vilkkui kaksi vastaamatonta puhelua ja 12 tekstiviestiä.

Kaikki tämä ennen aamuyhdeksää. Työpaikalle päästyään Petrone vilkaisi askelmittariin ja totesi kävelleensä jo neljä kilometriä. Neljä kilometriä pelkkien aamurutiinien hoitamiseen!

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– En kerro tätä hakeakseni sympatiaa, en lainkaan. Olen onnekas, että minulla on joustava työ. Olen onnekas, että minulla on työ. Olen onnekas, että minulla on neljä tervettä lasta, joiden erityistarpeiden täyttämiseen ei kulu ylimääräistä aikaa.

– Ei, kerron tämän siksi, että jos yksikään ihminen enää koskaan tulee sanomaan minulle: ”Vau, on varmasti mukavaa voida vain astella töihin aamuyhdeksäksi”, menetän hermoni.

Äiti kertoo nostavansa nyt jo kylmenneen kahvikuppinsa kaikille työssäkäyville äideille. Hän toivoo ihmisten ymmärtävän, kuinka paljon työtä perheenäidit ovat tehneet jo ennen työpaikalle saapumista. Se on kunnioitettava saavutus. 

Lähde: Independent

***


Lue myös:

    Uusimmat