Mainos

Neljä haavoittui ammuskelussa Göteborgissa – poliisi etsii epäiltyä

Göteborgin keskustassa neljä ihmistä on haavoittunut pitkäperjantaina sattuneessa ammuskelussa. Yhden haavoittuneen tila oli sairaalalähteiden mukaan kriittinen.

Ampumavälikohtaus sattui alkuiltapäivästä Hisingenin kaupunginosassa, ja tapahtumalla oli paljon silminnäkijöitä. Siitä huolimatta poliisi ei ollut vielä iltaan mennessä pidättänyt ketään ampujaksi epäiltyä.

Todistajien mukaan tapahtumat saivat alkunsa sanaharkasta paikallisessa kahvilassa. Miesjoukko siirtyi kahinoimaan kadulle, missä laukaukset poliisin mukaan ammuttiin.

– Menin parvekkeelle ja näin parisenkymmentä henkilöä riitelemässä. Sitten näin yhden miehen makaavan maassa, sanoi yksi silminnäkijä uutistoimisto TT:lle.

– Sitten näin yhden kundin juoksevan paikalta. Hän ampui useita laukauksia ilmaan, ehkä kolme neljä laukausta.

Toisen todistajan mukaan laukauksia olisi ammuttu enemmän:

– Kuulin seitsemän tai kahdeksan laukausta. Sitten väkijoukko alkoivat juosta ympäriinsä, ja näin yhden ihmisen makaavan maassa. Se oli pelottavaa, kuvailee alueella työskentelevä henkilö ruotsalaislehti Expressenille.

Poliisin mukaan tapahtumien kulku oli vielä illalla epäselvä. Poliisi oli kuitenkin löytänyt tapahtumapaikalta todistusaineistoa, ja silminnäkijöitä kuulusteltiin yhä.

(MTV3 - STT - TT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.