Nea oli 12-vuotias, kun hänen isänsä kuoli – tyhjä paikka joulupöydässä riipi sydäntä: "Korostui, että se yksi puuttui"

2:27
Videolla puhutaan surusta.

Kun Nea Nurmi oli 12-vuotias, hänen isänsä sai sydänkohtauksen ja kuoli. Perhe oli juuri viettänyt joulua, ja uudestavuodesta oli viikko.

Oli joululoman viimeinen päivä. Isä, äiti, Nea ja hänen nuorempi siskonsa olivat kotona. Nean vanhempi sisko oli tuolloin mummolassa. Tuona päivänä 43-vuotias isä sai sydänkohtauksen.

– Ihmettelimme aamulla, miksi isä pitää outoa ääntä, nyt 24-vuotias Nea Nurmi kertoo.

– Huomasimme, että hän oli kaatunut lattialle ja kouristeli.

Kaikki tapahtui sen verran nopeasti, että ambulanssi ei ehtinyt ajoissa paikalle.

– Se oli kertalaaki.

Isän kuolemasta on nyt 12 vuotta. Vieläkään ei tiedetä, mistä sydänkohtaus johtui.

Ruumiinavauksessa selvisi, että isällä oli ollut myös sydänlihastulehdus. Se oli aiemmin diagnosoitu virheellisesti influenssaksi.

– Viimeisen viikon ennen kuolemaansa isä oli ollut todella väsynyt ja sairaan oloinen, mutta oletimme sen johtuvan vain influenssasta.

Tuki ja turva oli poissa

Aluksi Nea ei pystynyt käsittämään isän kuolemaa ollenkaan. Hänestä tuntui, että ei se ollut heidän isänsä, joka kuoli. Sen oli oltava joku muu.

Jossain vaiheessa asian viimein hyväksyi mielessään. Siitä seurasi mieletön tyhjyyden tunne.

– Ikään kuin olisi toinen jalka viety pois, ja nyt horjut vain yhden varassa, Nea kuvailee.

– Tuki ja turva oli poissa. Vaikka meillä oli myös äiti, niin siinä jäi yhden varaan.

Isän kuoleman jälkeen elämää piti tavallaan opetella uudestaan. Oli ollut asioita, joissa Nea oli luottanut siihen, että isä hoitaa.

Isä esimerkiksi päällysti aina tyttöjen koulukirjat. Hän hoiti pihatyöt ja korjasi rikkoutuneet tavarat.

– Tietokoneen kanssa isä oli todella haka, se oli hänen leipälajinsa. Kukaan meistä ei ollut oikein kovin tietoteknisesti lahjakas, Nea muistelee.

Ensimmäinen joulu pelotti

Nea pelkäsi hieman etukäteen, millainen ensimmäinen joulu ilman isää tulisi olemaan. Heillä joulut olivat aina olleet perhekeskeisiä. Koska isä oli kuollut juuri joulun jälkeen, oli tuo viimeinen yhteinen joulu vielä tuoreena mielessä.

– Eihän sitä silloin tietenkään osannut ajatella, että se on viimeinen, Nea miettii.

Pelko nousi mieleen siinä vaiheessa, kun alkoi joulunodotus. Nea tiesi, että joulu ei tule enää koskaan olemaan samanlainen kuin ennen.

– Tuntui, että joulua ei tulisi ollenkaan.

Isä oli esimerkiksi aina laittanut jouluvalot pihalle ja joulukuuseen. Neasta tuntuikin niin oudolta, kun hän oli laittelemassa niitä yksin.

Isällä oli ollut myös tapa tehdä pihalle tontun jälkiä ja huikata lapsille, että katsokaas, täällä on käynyt tonttuja.

”Yksi puuttui”

Nea, äiti ja siskot viettivät tuon joulun kotonaan. Mummo, vaari ja eno tulivat heidän luokseen kylään. 

Oikeastaan joulu oli sinä vuonna aika samanlainen kuin aiemmatkin. Kaikki olivat kuitenkin hiljaisempia, oli hieman värittömämmän tuntuista.

– Kyllä se joulu meni. Ei se niin kauheaa ollut kuin mitä odotti, Nea kertoo.

Nea kertoo, että he muistelivat isää. He halusivat pitää hänet muistoissa, vaikka tämä ei fyysisesti ollutkaan läsnä.

Jouluun kuuluivat aika lailla samat asiat kuin ennenkin. Isän tehtäviä tuli hoitamaan heidän isoisänsä.

Isä oli aina halunnut katsoa Lumiukko-elokuvan. Se katsottiin jokaisena jouluna. Niinpä olikin outoa kokoontua television ääreen ilman isää. Tavallaan Neasta tuntui kuin hän olisi katsonut sitä yksin, vaikka koko perhe istuikin television ääressä.

– Korostui, että se yksi puuttui.

Sydämeen saapui rauha

Aattona Nea tirautti vielä muutaman kyyneleen, mutta muuten päivä meni paremmin kuin hän oli ennakoinut. Iltapäivää ja iltaa kohden mielen valtasi jonkinlainen rauhan tunne.

– Jotenkin tuli sellainen olo, että isä on täällä, vaikka en häntä näekään.

Nea ei osaa sanoa, mistä tuo mystinen rauhan tunne oikeastaan johtui, mutta hänen mieleensä juolahti eräs ajatus, jonka isä oli joskus sanonut: kun ihminen katsoo itseään peilistä, hän ei näe pelkästään itseään vaan myös osan vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Samoja geenejähän sitä kantaa mukanaan.

– Ehkä juuri tämän asian muistelu toi sellaisen tunteen, että en olekaan yksin. Isä on tässä jossain, Nea miettii.

Tyhjä tuoli joulupöydässä

Vaikeitakin hetkiä oli. Riipaisevin hetki koitti, kun kokoonnuttiin joulupöytään. Jokainen oli aina istunut pöydässä tietyllä paikalla. Nyt yksi tuoli olikin tyhjä.

– Se oli ehkä pahinta.

Nea oli ajatellut, että tästä lähtien kaikki joulut tulisivat olemaan pelkkää isän kaipaamista ja että mikään ei menisi enää normaalisti. Hänestä oli tuntunut, että ei heillä tämän jälkeen enää olisi joulua. Oli kuitenkin.

– Se on jännä, että joka vuosi joulu on samanlainen. Toisaalta se on aina ihan erilainen, Nea miettii.

– Joulun kestää, vaikka läheinen olisikin kuollut, koska joulut ovat muuten niin samanlaisia.

Uudenlaisia jouluperinteitä vanhojen tilalle

Nyt isän lisäksi myös mummo on poissa. Neasta tuntuu kuitenkin, että nuo kaksi ovat hengessä mukana.

– Se on silti joulu. Siinä on samanlainen tunnelma.

Enää Neasta ei tunnu niin pahalta se, että pöydässä on tyhjiä paikkoja. Siihen on tavallaan jo tottunut. Vanhojen jouluperinteiden sekaan on syntynyt uusia.

Yksi uudenlainen perinne on se, että ennen he olivat vieneet kynttilät hautausmaalle yleensä illalla ja isä oli ollut mukana. Nykyään kynttilät saatetaan viedä jo iltapäivällä.

Toinen muuttunut perinne on piparien leivonta. Ennen se oli mummon ja Nean toisen siskon yhteinen juttu. Nyt Nea tekee ne itse.

– Se on sellainen ”jouluretriitti”. Ajan kaikki muut pois, pistän joulumusiikit soimaan ja teen niitä ihan itsekseni, Nea virnistää.

Tuokaan puuha ei tunnu hänestä yksinäiseltä. Itse asiassa on ihan kivaa leipoa piparit yksinään.

Aika auttaa suruun

Aluksi isän kuoleman jälkeen Neasta tuntui siltä, kuin suru olisi ollut nyrkin kokoinen paino rinnan päällä. Se puristi ja tuntui, että sen kanssa ei pysty olemaan.

Nea saattoi jopa miettiä, miksi juuri heidän isänsä piti kuolla. Miksi juuri heille kävi näin?

Ajan kanssa kipu on helpottanut. Vaikka se ei kokonaan olekaan kadonnut, ei se myöskään ole koko ajan mielessä.

Tulee hetkiä, jolloin Nea muistelee isää ja mummoa. Silloin suru voi nousta pintaan.

Toisinaan muistelu ei tee Neaa surulliseksi. Vuodet ovat taittaneet surulta terävimmän kärjen.

– Saatan muistella asioita ihan hymyillen, että ”olipa kiva, kun sai kokea tämänkin”, Nea kertoo.

– Yritän ajatella sen niin, että olen saanut elää suhteellisen ehjän lapsuuden, kun on heitäkin, joilla toista vanhempaa ei ole ollut koskaan.

Nea tuumii, että tuo ajatus on jotenkin lievittänyt surua. Vaikka suru onkin tässä, ei se hallitse elämää enää niin vahvasti, kun keskittyy asioihin, jotka ovat oikeastaan hyvin.

Erilaista, ei välttämättä huonompaa

Nea purki suruaan myös kirjoittamalla. Hän puki sanoiksi muun muassa pelkojaan siitä, miten asiat muuttuisivat isän kuoltua.

– Olin esimerkiksi kuvitellut pienenä mielessäni, että jos jonain päivänä menen naimisiin, niin iskä saattaisi minut alttarille. Oli aika rankka hetki, kun tajusin, että isä ei olisikaan saattamassa.

Toisaalta Nea miettii, että onhan isä tavallaan siinä rinnalla. Hän ei vain ole konkreettisesti läsnä.

Nea yritti kääntää kirjoittamallakin ajatusmaailmaansa erilaiseksi. Vaikka elämä nyt muuttuisi, ei se välttämättä muuttuisi huonommaksi.

Surua ei pidä padota

Nea tietää, että surun kanssa voi oppia elämään. Se onnistuu, kun ei kiellä itseltään sitä, että on surullinen. Muuten murhe jää pyörimään mieleen paljon pidemmäksi aikaa.

Surun kannattaa antaa tulla sellaisena kuin se tulee. Siten se alkaa hiljalleen helpottaa.

– Jos surua ei päästä päälle ollenkaan, niin eihän se häviä. Se kytee ja saattaa pahentuakin vielä. Jossain vaiheessa se tulee väkisin päälle, hän miettii.

Nea suosittelee hyväksymään surun ja sen tunteen, että tilanne on aivan hirveä. Voi myöntää, että nyt sattuu ihan kamalasti.

– Kun hyväksyy sen, että on haavoittuva ihminen, ja että tuollainen tilanne on kauhea ja antaa surun olla sellaista kuin se on, niin kyllä sen kanssa vain oppii elämään.

Surun kanssa ei kuitenkaan opi elämään, jos tunteen yrittää pakottaa johonkin muottiin. Nea suosittelee hylkäämään sellaiset ajatukset kuin että ”en saa enää itkeä, kun tästä on jo vuosi”. Ei kannata ajatella, että saa olla vain surullinen jonkin tietyn aikaa ja jollain tietyllä tavalla.

– Saa itkeä niin paljon kuin haluaa ja oikeastaakin pitääkin. Ei saa padota sisälleen, Nea neuvoo.

Ei ”joulumuottia”

Joulusta voi selvitä, vaikka rakas ihminen olisikin poissa. Sen Nea tietää omasta kokemuksestaan.

– Kyllä siitä selviää. Voi vaalia tuon ihmisen muistoa ja antaa itselleen luvan olla surullinen. Joulu ei välttämättä ole samanlainen kuin aikaisemmin, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Se voi siitä huolimatta olla kaunis joulu. Ei se välttämättä ole huonompi kuin aikaisemmat.

Nea neuvoo myös, että joulusta ei kannata tehdä itselleen taakkaa. Ei kannata määritellä, millainen joulun pitäisi olla. Se on sellainen kuin se on.

– Jos itkettää jouluaattona, niin saa itkeä, hän toteaa.

– Vaikka tuntuisi siltä, että on tulossa ihan kamala joulu, ei siitä tule, kun pitää mukanaan sen muiston eikä ruoski itseään siitä tai selitä itselleen etukäteen, että tämä on kamala joulu.

Jouluun kannattaa suhtautua avoimin mielin ja antaa itselleen luvan surra, jos siltä tuntuu. Välttämättä jouluna ei edes tunnu siltä.

Jouluna edesmenneiden henkilöiden muisto voi korostua. Nean mukaan ei kannata ajatella, että kaikki on nyt kamalaa ja miettiä koko ajan puuttuvaa läheistä. Voi ennemminkin ajatella, vaikka niin, että hän on muistoissa.

– Meidän isällä oli tapana sanoa, että sellainen ihminen, joka muistetaan kuolemansa jälkeen, ei ole kokonaan kuollut. Sellainen on vasta kokonaan kuollut, jota ei muista kukaan.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja