Mainos

Näyttelijätär myöntää luottaneensa liikaa – ex-poikaystävä vankilassa!

Anne Hathaway myöntää olevansa parisuhteessa liian luottavainen ja sinisilmäinen. Todisteena toimii tähden ex-poikaystävä, joka istuu tällä hetkellä vankilassa.

Näyttelijätär Anne Hathawayn entinen poikaystävä, Raffaello Follieri, tuomittiin vuonna 2008 vankilaan 4,5 vuodeksi huijattuaan sijoittajilta miljoonia dollareita. Hathaway ja Follieri erosivat petoksen takia. Nyt Paholainen pukeutuu Pradaan -tähti kertoo, että on ollut eron jälkeen hyvin varovainen.

– Olen aluksi varuillani, mutta kun tutustun johonkuhun, olen erittäin avoin ja luottavainen. Voisi jopa sanoa, että liian luottavainen, tummaverikkö myöntää.

Hathaway kertoo, että Love and Other Drugs -elokuvan kuvaaminen oli hänelle kuin terapiaa, sillä työ auttoi häntä kohtaamaan omat tunteet. Elokuva käsittelee luottamus-teemaa.

– Olin alusta loppuun hermoraunio. Taisin itkeä joka ikinen päivä, Hathway kertoi taannoin Voguelle.

Follieri ei ole ainut Hathawayn existä, jolla on ollut ongelmia lain kanssa. Näyttelijä Adam Shulman, jonka kanssa Hathaway on seurustellut vuodesta 2008 lähtien, vältti syytteet aikaisemmin tänä vuonna suostuttuaan palauttamaan arvokkaan maalauksen, jonka oli ottanut katutaiteilijalta.

MTV3/Helmi

Kuva: WireImage/AOP

Lähde: FemaleFirst.co.uk

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.