"Näytit todella kalpealta, huuliasi myöten", sanoi hirviöhammaslääkäri vaimolleen – vajaat kaksi viikkoa myöhemmin rouva makasi aivokuolleena sairaalassa

Hammaslääkäriä syytetään vaimonsa myrkyttämisestä Auroran kaupungissa Yhdysvaltain Coloradossa. Yhdysvaltalaisen ABC Newsin mukaan 45-vuotias James Toliver Craig pidätettiin sunnuntaina ja häntä syytetään murhasta.

Hammaslääkärin kerrotaan myrkyttäneen vaimoaan useaan otteeseen vaimon nauttimien proteiinipirtelöiden avulla. 43-vuotias Angela Craig, joutui ennen kuolemaansa puolentoista viikon sisällä kolmesti sairaalahoitoon erilaisten oireiden vuoksi.

Vaimo kärsi muun muassa rajuista päänsäryistä ja huimauksesta. Keskiviikkona maaliskuun 15. päivä alkanut käynti yliopistosairaalassa jäi hänen viimeisekseen. Angela Craig sai vakavan sairaskohtauksen ja joutui hengityskoneeseen.

Lauantaina hänet julistettiin aivokuolleeksi ja irrotettiin laitteista. Lääkärit eivät kyenneet selittämään hänen kuntonsa nopeaa romahtamista.

Auroran kaupungin poliisi alkoi selvittää tapahtunutta, ja viranomaiset saivat pian selville, että rouva Craig oli myrkytetty.

– Kun tapauksen epäilyttävät yksityiskohdat tulivat tietoomme, etsivämme työskentelivät väsymättä selvittääkseen totuuden uhrin äkillisestä vakavasta sairastumisesta ja kuolemasta.

– Pian selvisi, että kyseessä oli pirullinen, monimutkainen ja laskelmoitu murha, paikallisen rikospoliisin edustaja Mark Hildebrand sanoo.

Mies pohjusti tekoaan verkossa

Tutkimusten aikana selvisi, että murhasta epäilty James Craig etsi ennen vaimonsa kuolemaa verkosta epäilyttävää tietoa.

Murhaajahammaslääkäri oli luonut työpaikallaan uuden sähköpostitilin ja etsinyt verkosta tietoa myrkyistä.

Mies oli halunnut tietää esimerkiksi montako grammaa puhdasta arsenikkia ihmisen tappamiseen tarvitaan ja näkyykö arsenikkimyrkytys ruumiinavauksessa. Hammaslääkäri oli myös tilannut verkosta arsenikkia kotiinsa.

Arsenikkilähetys saapui maaliskuun neljäntenä päivänä. Jo kaksi päivää myöhemmin hänen vaimonsa viestitti huonosta olosta ja huimauksesta. Vaimo kirjoitti viestissään tuntevansa olonsa kuin huumatuksi.

– Huomioiden historiamme sen täytyy olla syynä. Vakavasti sanottuna en tietenkään huumannut sinua. Olen todella huolissani. Näytit todella kalpealta ennen lähtöäni kotoa, huuliasi myöten, hammaslääkäri vastasi puolisolleen.

Mies kysyi vaimoltaan myös, oliko hän syönyt jotain. Vaimo kertoi nauttineensa proteiinipirtelön.

Naisen oireita hoidettiin sairaalassa, mistä hän kotiutui. Jo samana päivänä hammaslääkäri tilasi myrkyllisestä oleanteri-kasvista tehty uutetta. Paketti otettiin kuitenkin kuriirifirman haltuun eikä se koskaan saapunut perille.

Aina vain vaarallisempia aineita

Angela Craig joutui jälleen sairaalahoitoon maaliskuun 9. päivä. Hän vietti sairaalassa useita päiviä ja kotiutui maaliskuun 14. päivä.

Vaimon ollessa sairaalassa, mies tilasi erittäin hengenvaarallista kaliumsyanidia hammaslääkärin vastaanotolleen. Myrkyn kerrotaan saapuneen perille maaliskuun 13. päivä.

Vaimon jouduttua viimeisen ja kohtalokkaan kerran sairaalaan, eräs hammaslääkärin liikekumppaneista oli kertonut hoitohenkilökunnalle syaniditilauksesta ja siitä, ettei kyseiselle aineelle ollut klinikalla käyttöä.

Lisäksi liikekumppani kehotti hoitajaa olemaan yhteydessä poliisiin.

Muita naisia ja vaikea avioliitto

Tutkinnan aikana poliisit puhuttivat Angela Craigin siskoa, joka kuvasi pariskunnan avioliittoa myrskyisäksi. Vaimon sisaren mukaan miehellä oli ollut useita suhteita muiden naisten kanssa.

Angela Craig oli myös aiemmin kertonut siskolleen, että mies oli huumannut hänet useita vuosia aiemmin. Syyksi hammaslääkärin rouva selitti miehen itsemurha-aikeet. Vaimon mukaan mies oli huumannut hänet, jotta hän ei voisi estää miestä riistämästä omaa henkeään.

Vaimon kuoleman jälkeen mies oli myös kertonut edesmenneen vaimonsa sisarelle, ettei hän sallisi ruumiinavauksen tekemistä.

Rikostutkijoille selvisi myös, että hammaslääkäri oli kertonut joillekin työntekijöilleen avioliittonsa olleen hajoamassa. Mies oli puhunut myös talousvaikeuksista.

Viranomaisille mies valehteli vaimonsa olleen itsetuhoinen. Hammaslääkäri väitti pelastaneensa vaimonsa lukuisia kertoja, mutta sanoi ettei ollut tehnyt tapauksista ilmoituksia.

Yksikään poliisin kuulustelemista ihmisistä ei kuitenkaan kyennyt vahvistamaan vaimon väitettyä itsetuhoisuutta millään tavalla.

Poliisin tutkimusten lopputulema oli synkkä. Hammaslääkärin uskotaan suunnitelleen järjestelmällisesti vaimonsa tappamista. Poliisin mukaan miehen aikeena oli lopulta aloittaa uusi elämä uuden naisen kanssa.

Murhatyön välineeksi hammaslääkäri valitsi proteiinipirtelöt, joihin vaimo oli mieltynyt. Yhdysvaltalaisten mediatietojen mukaan pariskunnalla oli yhteensä kuusi lasta.

Murharyhmä tiukentaisi ampuma-aserikosten rangaistuksia 9:00
Murharyhmä tiukentaisi ampuma-aserikosten rangaistuksia

Lue myös:

    Uusimmat