Näytelmä etsii hiljaisen tappajan syntyhetkeä: "Häpeään voi kuolla"
Palkitun islantilaisen kirjailijan näytelmä Seitsemän syytä häpeään esitetään Suomen kantaesityksenä KOM-teatterissa syksyllä.
Moninkertaisesti palkitun islantilaisen näytelmäkirjailijan Tyrfingur Tyrfingssonin kirjoittama Seitsemän tarinaa häpeästä on saanut Suomen ensi-iltansa KOM-teatterissa.
– Lukiessani samaistuin heti tämän tekstin maailmaan. Olen aina rakastanut poliiseja ja kaoottisia naisia teatteriteksteissä ja niitä molempia tästä löytyy, sanoo ohjaaja Ona Korpiranta.
Korpirannan mukaan tarina on universaali, sillä se kertoo nuoren naisen kasvutarinan.
Näytelmä kertoo vanhemmilta lapsille periytyvästä vaietusta häpeästä käyttäen psykologisen trillerin ja toimintakomedian keinoja
– Häpeä on tunne. Jos sitä vertaa syyllisyyteen, siihen löytyy syy ja koet syyllisyyttä siitä, mitä olet tehnyt. Häpeä kohdistuu yksilön identiteettiin ja hyvin usein häpeän kokemus syntyy varhaislapsuudessa vanhemmuussuhteessa.
Korpiranta toteaa, että häpeä saattaa vaikuttaa hyvin pitkälle tulevaisuuteen ja aikuisuuden valintoihin sekä esimerkiksi erilaisten ahdistuneisuushäiriöiden sekä additioiden syntyyn.
Parantuminen on mahdollista
Näytelmässä epätäydelliset ihmiset heittäytyvät kamppailemaan sukupolvihäpeää vastaan.
– Parantuminen on mahdollista. Kun uskaltautuu ottamaan apua vastaan, voi parantua ja myös minä väitän, että jokainen ihminen tarvitsee siihen toista ihmistä. Näin se on ylipäätään mahdollista.
Ohjaaja haluaa antaa toivoa parantumiselle, vaikka psykiatrit ovat sanoneet, että häpeä on hiljainen tappaja.
– Minä ajattelen, että häpeään voi kuolla, mutta ei ole pakko, jos uskaltaa heittäytyä parantumiselle ja avulle.
– Uskaltaa pyytää apua, uskaltaa tukeutua omiin läheisiinsä ja sivuuttaa häpeän luoman kilven, mistä näytelmässäkin puhutaan. Eli sen muurin sinun ja ihmisten välillä.
Korpiranta toteaa lopuksi, että kun kilven läpi murtautuvilla on toivo parantumisesta.
Ylläolevalla videolla otteita Seitsemän syytä häpeään -näytelmäharjoituksista ja siitä, miten näytelmästä hiotaan valmis esitys ensi-iltaan.
Uusimmat
-
07:43
Miksi tämä hittiruoka katosi kokonaan kouluruokalistoilta?
-
07:26
Mikko Rantanen liekeissä heti avausottelussa – hattutemppu!
-
07:15
Hollywood-tähti Eva Longoria ihastuttaa 6-vuotiaan poikansa kanssa: "Niin söpö"
-
06:48
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Kaksi miljoonaa sähköttä Floridassa – tämä nyt tiedetään
-
06:46
Suomalaisekomeetta seurasi vierestä Patrik Laineen huimaa näytöstä
-
06:45
Syysmyräkkä saanut tiet tulvimaan pääkaupunkiseudun kehäteillä
-
06:40
Juhon, 33, lihaserottuvuus tekee vaikutuksen – manifestoi harvinaista todeksi: "Onhan tämä ihan älyttömän iso juttu"
-
06:35
Heidi keksi 18 vuotta sitten keittiön säilytysniksin, joka ihastuttaa edelleen
-
06:24
Tänään liputetaan Aleksis Kiven kunniaksi
-
06:21
Jesse Puljujärven Pittsburghille rökäletappio – suomalainen ahkerana
-
06:19
Kirjallisuuden Nobel-palkinnon saaja julkistetaan tänään
-
06:15
Puita kaatunut Karjalan radalle – MTV seuraa syysmyrskyä
-
06:08
MTV Uutiset tapasi palestiinalaisten ulkoministerin: Suomelle pyyhkeitä
-
06:02
Erityisesti yksi paikka Suomessa nousee esille maksuhäiriömerkintöjen määrässä
-
05:46
Trump ei halua väitellä Harrisin kanssa toistamiseen
-
05:45
Petteri Rimpinen, 18, teki jotain uskomatonta SM-liigassa – tästä ei enää paljoa koppi parane!
-
05:38
Israel sanoo tappaneensa Hizbollahiin kuuluneen miehen ilmaiskussa – MTV seuraa
-
05:28
Sosiaalityöntekijät kauhistuivat hallituksen suunnitelmista: "Työantajalle annetaan vapaat kädet"
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
Lataa lisää