Nanna ja Jere Karalahden Jax-poika täytti 4 vuotta – isä ylistää poikaansa: "Taiteilija, herkkä ja lahjakas"

Vieraina Nanna ja Jere Karalahti 8:37
Nanna ja Jere Karalahti kertoi Vappu ja Marja Livessä siitä, kuinka heidän kodissaan asuu lisäksi myös Nannan äiti.

Pariskunnan esikoinen syntyi 13. päivä perjantaina. Nanna Karalahden mukaan hänen miehensä oli fiiliksissä siitä, että hänen poikansa syntyy tuollaisena päivänä.

Jääkiekkoilijana mainettaan niittäneen Jere Karalahdenja hänen vaimonsa Nanna Karalahden eskoislapsi Jax täytti 13. toukokuuta neljä vuotta. 

 Jere julkaisi juhlapäivänä pikkumiehestä Instagram-tilillään kuvan,  jossa hän hymyilee kameralle kasvovärimaalauksessaan. 

– Jax Sebastian Karalahti 4.v tänään. Taiteilija, herkkä, lahjakas ja kivenkova soturi joka pystyy ihan mihin vaan, Jere kirjoittaa kuvansa yhteyteen. 

Nanna kertoi viime viikolla julkaistussa Instagram-päivityksessä poikansa tulevasta merkkipäivästä. 

– Family is a gift that last forever. Tää pikkukundi täyttää ens viikolla neljä. Teki musta äidin 13. perjantaina. Jere oli fiiliksissä, että hänen poikansa syntyi tuollaisena päivänä, Nanna kirjoitti. 

Nanna kertoi viime viikolla Aki Linnanahteen uudessa podcastissa, Aki Linnanahde Talk Show’ssa  avioliitostaan ja perhe-elämästä. Linnanahde kirjoitti pari vuotta sitten Karalahden elämäkerran, jossa kerrottiin kaunistelematta muun muassa ex-kiekkoilijan päihteiden käytöstä.

Nanna paljastai podcastissa, ettei pariskunta ole aina samoilla linjoilla lasten kasvatukseen liittyvistä kysymyksistä.

– En mä antaisi Jeren yksin kasvattaa lasta, sanotaanko näin. Vastuunkanto ja sellaiset tietyt osa-alueet voisivat jäädä vähän vähemmälle, puntaroi Nanna.

– En tiedä olenko ankarampi, mutta olen kyvykkäämpi joissain asioissa, hän nauroi.

Jaxin lisäksi pariskunnalla on 1-vuotias Alexia-tytär. Lisäksi Jerellä on aikuinen tytär Ronja aiemmasta liitostaan Susanna Karalahden kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat