Näkökulma: Risto Dufva on tuonut paljon hyvää JYPiin, mutta yksi kriittinen osa-alue alkaa olla aikansa elänyt

Jyväskylän JYP majailee tällä hetkellä sarjassa kymmenentenä, eli viimeisellä pudotuspelisijalla. Risto Dufva on tuonut paljon hyvää JYPiin, mutta on osa-alue, joka kaipaa vielä parannusta, kirjoittaa MTV Urheilun toimittaja Otto Leinonen.

Uusvanha päävalmentaja Risto Dufva sai pestiinsä vahvan alun, kun JYP voitti kolme ottelua putkeen, mutta viime aikoina kone on alkanut yskähdellä – jopa huolestuttavan paljon.

20 pelatun ottelun saldo on 11 voittoa, joista kolmen pisteen voittoja on tullut seitsemän kappaletta. Yhdeksän ottelua on päättynyt tappioon.

JYPin hyökkäyspelaaminen on ollut varsin vajavaista ja etenkin maalinteon tehokkuus on loistanut poissaolollaan. Kiekonmenetyksiä on tullut paljon väärissä tilanteissa, kuten molempien siniviivojen lähettyvillä.

Dufvan aikana JYP on tehnyt 2,37 maalia ottelua kohden. Maaleja omiin jyväskyläläisjoukkue on päästänyt 2,55 maalia ottelua kohden.

Puolustuspelaamisen piti olla JYPin vahvuus Dufvan tultua ruoriin, mutta vastustajat ovat löytäneet keinot, miten murtaa JYPin viisikkopuolustaminen.

Ja puolustuspelaamisen ongelmat ovat vaikuttaneet hyökkäyspelaamiseen.

Miesvartiointi

Omalla puolustusalueella JYP puolustaa miesvartioinnilla. Miesvartioinnin ajatuksena on se, että vastustajan jokaista pelaajaa vartioi yksi JYPin pelaaja. Käytännössä jokainen JYPin pelaaja seuraa omaa vartioitavaa pelaajaansa, vaikka maailman tappiin asti.

Tällä tavalla JYP pyrkii minimoimaan yksittäisen pelaajan ajan ja tilan puolustusalueella. Mikäli syöttö tulee omalle vartioitavalle pelaajalle, iskee JYPin pelaaja välittömästi runkoon kiinni.

Näissä asioissa JYP onkin ajoittain onnistunut erinomaisesti.

Miesvartiointi vaatii pelaajilta kovaa keskittymiskykyä, asennetta, jalkavuutta, kaksinkamppailutaitoa ja voimaa, sekä hyvää havainnointikykyä. Pelaajien pitäisi pystyä saumattomaan kommunikaatioon ja pysyä vartioitavan pelaajan ja oman maalin välissä koko ajan.

Sen lisäksi pelaajilla pitää olla koko ajan positiivinen peliasento, jotta he ovat valmiina reagoimaan välittömästi.

Tämä tapa on myös varsin virhealtis puolustaa.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

"Suurin huolenaihe JYPin puolustamisessa on se, että joukkueen pelaajat kääntävät selkänsä pelille"

JYPin materiaali ja etenkin puolustuskalusto on kokenut, mutta samalla kokeneiden pelaajien liike on väkisin hidastunut. Se on näkynyt ajoittain karulla tavalla omalla puolustusalueella.

JYPin oman maalin edessä ei välillä ole ketään puolustamassa, sillä puolustajat seuraavat vartioitavia pelaajiaan jopa siniviivalle asti. Samalla hyökkääjät seuraavat omia pelaajiaan, jolloin keskikaistalla ei ole ainuttakaan JYPin pelaajaa.

Jos JYPin pelaaja häviää kaksinkamppailutilanteen tai hukkaa oman vartioitavan pelaajansa, on heti yksi vastustajan pelaaja vapaana, sillä kukaan ei pysty paikkaamaan, koska joutuvat vartioida omaa pelaajaansa.

Mikäli vastustaja pyrkii vaihtamaan paikkoja hyökkäysalueella, asettaa se kommunikaatiolle ja havainnoinnille haasteita. JYPin pelaajien pitäisi joko yrittää vaihtaa vartioitava pelaaja lennosta tai pyrkiä pysymään mukana.

Näissä tilanteissa JYPillä onkin ollut vaikeuksia, sillä vastustajien on ollut helppo ”skriinata” JYPin pelaajia pois tilanteesta. Myös kommunikaatiossa on ollut vaikeuksia, jolloin kaksi JYPin pelaajaa ovat vartioineet samaa pelaajaa.

Tällöin on väkisin jäänyt yksi pelaaja vapaaksi.

Esimerkiksi Pelicans ja Lukko pystyivät saamaan JYPin puolustuspelaamisen sekaisin paikanvaihtopelaamisellaan. JYPin pelaajien liike, kommunikaatio eikä havainnointi riittäneet merkkaamaan tarpeeksi nopeasti vartioitavia pelaajia.

Myös oman alueen täytöissä, – eli kun JYP luistelee omalle puolustusalueelle ja asettuu puolustusasemiin –, on tullut ajoittain suuriakin viiveitä, kun kaikilla pelaajilla ei ole ollut kristallinkirkkaana se, kuka ottaa kenetkin pelaajan vartioitavakseen.

JYPin pelaajat ovatkin ajoittain sijoittuneet täysin väärin, kun eivät ole löytäneet tarpeeksi nopeasti vartioitavan pelaajansa. Viiveiden takia pelaajat ovat reagoineet myöhässä kriittisillä hetkillä.

Suurin huolenaihe JYPin puolustamisessa on se, että joukkueen pelaajat kääntävät selkänsä pelille. Eli he eivät näe, eivätkä siten tiedä, mitä heidän selustassaan ja ympärillä tapahtuu ja missä kiekko on. 

Jos kiekonriisto tapahtuu, on JYPin varsin hankala iskeä nopeasti ja laadukkaasti vastaan, sillä pahimmillaan JYPin viisikko on todella levällään puolustusalueella.

Tämä taas heikentää vastaiskupelaamista, mikä JYPillä on edelleen varsin hyvällä mallilla. Se myös heikentää hitaiden rytmien hyökkäyksiä, sillä sekavalla viisikolla on hankala ottaa kiekkokontrollia.

Vanhentunut tapa puolustaa?

JYPin tapa puolustaa alkaa olla – ellei sitä jo ole – aikansa elänyt tapa. Vastustajat ovat löytäneet keinot murtaa se.

Nykyään hyvin monet jääkiekkojoukkueet luottavatkin yhdistettyyn miesvartiointi- ja aluepuolustamiseen.

Esimerkiksi puolustavan joukkueen kolme pelaajaa – yleensä puolustajat ja sentteri – muodostavat alakolmion, jonka avulla se merkkaa ja vartioi vastustajan hyökkääjiä. 

Samalla puolustavan joukkueen kaksi muuta pelaajaa vartioivat omaa aluettaan puolustussiniviivan läheisyydessä.

Aluepuolustamisessa jokainen pelaaja vastaa oman alueensa puolustamisesta. Jos kiekko tai vastustajan pelaaja ajautuu puolustavan pelaajan alueelle, iskee tämä siihen heti kiinni. Määräänsä enempää ei omalta alueelta puolustava pelaaja poistu.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Sekava tilanne

JYPin tilanne on koko organisaation mittakaavassa sekava. Joukkueesta on lähtenyt kauden aikana päävalmentaja, urheilujohtaja sekä toimitusjohtaja.

Tällä hetkellä myös joukkueen pelaaminen on sekaisin ja joukkueen otteet ovat ailahdelleet otteluiden ja jopa erien sisällä. 

Dufva puhui KalPa-ottelun jälkeen, että joukkueella ei ole ollut oikein henkeä, tavoitetta, jonka takia johtoasemassa pelaaminen on mennyt passiiviseksi.

Se on varsin huolestuttava merkki, sillä JYPin pudotuspelipaikka ei ole läheskään varma. Jos pudotuspelitaistelu ei sytytä, niin mikä sitten sytyttää?

 

 

Lue myös:

    Uusimmat