Näkökulma: Ei mikään ilkeä Teemu Pukki – maalitykki on päässyt jo Timo Silakan tasolle

Teemu Pukin menestys on monen asian summa, mutta MTV Urheilun Marko Leppäsen esille pitää nostaa varsinkin tasapainoisen siviilielämän merkitys. 

Teemu Pukin ulkonäkö on muuttunut paljon niistä nuoruusvuorista, jolloin kentällä viiletti enkelikiharainen nuorukainen.

Sitten hän ajoi hiuksensa lyhyemmäksi, hankki varteen ruutia ja alkoi ajaa tilanteita loppuun asti. Alettiin puhua uudesta, ilkeästä Teemu Pukista.

Olisi mediaseksikästä löytää yksi syy, jonka ansiosta Teemu Pukista on tullut yksi maailman tämän hetken kuumimmista jalkapalloilijoista. Taustalla on paljon moninaisempi vyyhti.

Dynaamiset liikkuvuusharjoitukset, joukkueen prässitaktiikan opettelu ja ajoituksien saaminen kuntoon maalipaikoissa ovat tärkeitä juttuja, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, jos elämä ympärillä on yhtä helvettiä.

Tuskin Pukin siviilielämä on koskaan ollut täyttä sekasotkua, mutta viime vuosina kentän ulkopuolellakin palaset ovat loksahtaneet viimeistään paikoilleen. 

Pukki kertoi laajassa Helsingien Sanomien jutussa, miten vuonna 2017 syntynyt tytär on pannut elämänarvot uusiksi.

– Lapsen syntymän jälkeen jalkapallo ei ole enää maailman tärkein asia. Kun menee kotiin, ja siellä odottaa oma pikkutyttö, niin aika nopeasti unohtuu peli, Pukki sanoi.

Urheilijan elämä muuttuu, kun ulkomailla asuu koko perhe. Olisi harvinaisen ankeaa tulla kotiin treeneistä, kun vastassa odottaisi joka kerta tylsyyttä ja yksinäisyyttä valittava vaimo.

– Meillä on tosi kiva talo. Siellä on tilaa meidän lapsellemme leikkiä. Vaimoni on saanut muutamat hyvät kaverit pelaajien vaimoista. Koko seuran ilmapiiri on hyvä. Kaikkien perheet otetaan hyvin mukaan. Muutenkin tykkään tulla joka päivä harjoituksiin, kun joukkueen ilmapiiri on niin hyvä.

Urheilukielessä puhutaan liian löyhästi ammattilaisjoukkueista yhtenä isona perheenä. Norwichissa sellainen saattaa olla oikeasti.

Kummelit jo löysivät menestyksen reseptin. Tai tarkemmin sanottuna monipuolinen urheilupersoona, Raimo Vormiston valmentama Timo Silakka.

Kotiasiat on kunnossa ja urheilu on kivaa. 


Lue myös:

    Uusimmat