Lennart Petrell sai HIFK:n testien jälkeen pysäyttävän tiedon – elämä meni uusiksi: "Sen vieminen olisi ollut kova paikka"

Lennart Petrell: Kauden päättyminen oli kuin olisi playoff-sarjan hävinnyt 8:22
Lennart Petrell kertoi MTV Urheilulle maaliskuussa 2020 kauden päättymisestä ja luontokuvausharrastuksestaan.

HIFK-ikoni Lennart Petrell, 37, joutui lopettamaan jääkiekkoilijan uransa, mutta myönteinen ja sosiaalinen persoona löysi nopeasti uuden suunnan. MTV Urheilu lähti Petrellin kanssa hänen lempimetsäänsä puhumaan lopettamisesta, urasta ja uudestä elämänvaiheesta. 

Lennart Petrell osoittaa syysauringon hellimää Tapulikaupungin urheilupuistoa ja muistelee hienoja aikoja, jolloin hän pelaili ensimmäisiä höntsäpelejään pikkupoikana. 

– En minä näistä maisemista ole pitkälle päässyt, Suutarilassa asuva Petrell naurahtaa. 

Rakas järjestelmäkamera on mukana, tietenkin. Kanahaukka on tehnyt pesän lähimetsään, jonne hän tuli jo pelaaja-aikoinaan usein valokuvaamaan ja rauhoittumaan. 

Näissä Koillis-Helsingin maastoissa Lennart Petrell on yhtä kotonaan kuin Nordenskiöldinkadulla, kun äänekäs fanikatsomo yllyttää taklaamaan pahaa-aavistamatonta puolustajaa. 

Metsä tuoksuu raikkaalta, niin kuin Petrellin ajatuksetkin. 

Miettimiseen on nyt aikaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla

Yllättävä löydös sydämestä

HIFK julkaisi 19. joulukuuta 2020 tiedotteen, jossa todettiin Petrellin olevan sivussa loppukauden sydänlöydöksen takia. 

HIFK oli testannut pelaajia koronan takia poikkeuksellisesti Pihlajanlinnan lääkäriasemalla, minkä takia heiltä otettiin hapenottokykyä mittaavan testin yhteydessä EKG-käyrä. Lääkäri havaitsi Petrellin sydämessä ylimääräisiä lyöntejä. Tarkemmat tutkimukset osoittivat, että sydänlihaksessa oli epäsuotuisia muutoksia. 

Kesällä julkisuuteen tuli tieto, että Petrellin ura on kokonaan ohi. Hän pystyisi kuntoilemaan, mutta huippu-urheilu rasittaisi sydäntä liikaa. 

Petrellin ei tarvinnut miettiä lopettamista, kardiologi teki päätöksen hänen puolestaan. 

– Sydän on vaikuttanut varmasti jonkin verran fyysiseen suorittamiseen, mutta en lähtenyt selvittämään, että miten paljon tehoja jäi käyttämättä. Tuntui, että aina pystyin vetämään täysillä. 

Täysillä hyvinkin. 

Tuskin kukaan voi sanoa, etteikö Petrell olisi vuodattunut jokaista hikipisaraansa kaukaloon. 

– Onneksi saan kuitenkin urheilla edelleen. Sen vieminen pois olisi ollut kova paikka. 

Juttu jatkuu kuvan alla

"Paljon koettu parrasvalojen ulkopuolellakin"

Petrell edusti11-vuotiaasta lähtien yhtä Karhu-Kissojen B-juniorikautta lukuun ottamatta aina HIFK:ta.

HIFK antoi "Lennulle" paljon – hän ehkä seuralle vielä enemmän. Runkosarjan otteluita kertyi yhdessä SM-liigaseurassa kunnioitettavat 572.

– Moni muukin voi varmaan allekirjoittaa, että ei minulla jäänyt mitään piippuun. Pystyn katsomaan peiliin oman uran jälkeen. 

Petrell voitti SM-kultaa, A-nuorten Suomen mestaruuden ja CHL:n. Voitot ja mitalit ovat kuitenkin vain pieni osa sitä jatkumoa, jota ammattikiekkoilija elää. 

– Parhaat muistot eivät liity välttämättä edes menestyksen aikoihin. Paljon on koettu parrasvalojen ulkopuolellakin. Nautin aika laajasti kaikista jutuista pelin ympärillä, mikä auttoi jaksamista. 

Juttu jatkuu kuvan alla

Kuva Oilersin salin seinällä

Petrell ei ollut koskaan terävin luistelija, taitavin kynämies tai tulisin laukoja, mutta hän oli kuitenkin kaikessa riittävän hyvä. 

Jos jossain lahjakkuuden osa-alueessa Petrellin nostaisi tähtikategoriaan, se olisi työnteko. Eikä sen arvoa voi väheksyä jääkiekon kaltaisessa pelissä. 

Kova tahto vei NHL:ään asti. Edmonton Oilersissa kertyi 95 runkosarjapeliä. 

Petrell on siitä ylpeä, ja miksi ei olisi. 

Viime kauden joukkuekaveri Jere Sallinen oli nähnyt Edmontonin uuden hallin punttisalin seinällä listan vuoden 2012 parhaista testituloksista harjoitusleirillä. Petrellin nimi komeili kakkosena. 

– Mitään ei ole tullut ilmaiseksi. En tosin tiedä, että oliko se fysiologisesti ihan järkevää vetää päivästä toiseen täysillä, hän naurahtaa. 

Petrell on seuraillut usein Helsingin ulkojäillä taitavia pelimiehiä, jotka osaavat temppuilla kiekon kanssa. Se on hienoa, mutta vain osa peliä. 

– Jääkiekossa pitää ymmärtää peliä ja lukea sitä. Ja mielellään aika nopeasti. 

Juttu jatkuu kuvan alla

"Niihin liittyi enemmän alastomuutta"

Kun Petrell tuli ensimmäisen kerran HIFK:n pukukoppiin 2000-luvun alkupuolella, jääkiekkomaailmassa hengitettiin erilaista ilmaa kuin nykyään. 

Pelaajia hakattiin kaukalossa kuin raatoja Rocky-elokuvan treenikohtauksissa, saunailloissa virtasi olut ja tulokkaille tehtiin kunnon siirtymäriittejä. 

– Tuntuu, että niihin liittyi ainakin enemmän alastomuutta kuin nykyään. Mutta ei niistä mitään traumoja jäänyt. Pieni epämukavuusalueelle heittäytyminen on joskus paikallaan. 

Petrell muotoilee, että "viisari on värähtänyt aika lailla huippu-urheilun ja suorituskyvyn optimoinnin puolelle". 

– Hauskanpidollekin oli aikansa ja paikkansa, mutta en usko, että juuri kukaan haluaisi takaisin vanhoihin päiviin. 

Uusia valmennustehtäviä ja opiskelua

Petrell istuu tutulla kaatuneella puulla ja kertoo lähiseudulla asuvasta rouvasta, joka tulee usein aikaisin viikonloppuaamuisin metsään juoman aamukahvia. 

Saattaa olla pari tuntia ja lähtee jonnekin. 

Petrell voisi hyvin tehdä sen saman, mutta on hänellä aika paljon puuhaakin. 

Ex-pelaaja keskusteli keväällä liikuntalehtori Mikko Rantalan kanssa ja innostui kirjautumaan Kuortaneen urheiluopistolle, jossa hän aloitti ammattivalmentajan ja erikoisammattivalmentajan tutkinnot. 

Hän käy HIFK:n U18-joukkkueen jäillä ja opastaa 8- ja 11-vuotiaiden tyttäriensä ringette- ja jääkiekkojoukkueissa.

– B-junnujen kanssa joutuu todistamaan, ettei tiedä mitään ja nuorten tyttöjen kanssa, että tietää jotain, Petrell tiivistää eron. 

Petrell pääsi HIFK:n entisen fysiikkavalmentaja Harri Yrttiahon kautta Saha Training -yritykseen, joka tekee yksilövalmennusta eri lajien urheilijoille. Ex-kiekkoilija on keskittynyt omaan lajiinsa, mutta puhuu innostuneesti ajatuksien vaihtamisesta esimerkiksi Sasu Salinin, Petteri Koposen ja monen muun eri lajin urheilijan kanssa. 

– Olen oman oppimisen suhteen aika määrätietoinen. Haluan kehittää omaa ammattitaitoani koko ajan. 

Ja ettei kalenteriin tulisi liikaa aukkokohtia: Petrell on vetänyt jääkiekkoaiheista podcastia yhdessä Aki Linnanahteen kanssa. 

– Ihan hyvin olen saanut arjen soljumaan. 

Juttu jatkuu kuvan alla

Yksilön valmentaminen kiinnostaa

Petrell sanoo, että häntä kiinnostaa ainakin tällä hetkellä enemmän yksilöiden kuin joukkueen valmentaminen. Urheilijan suorituskyvyn kokonaisvaltainen kehittyminen kiehtoivat jo pelaaja-uran aikana, ja opinnot ovat antaneet lisäpontta ajatuksiin. 

– Ihan turha minun olisi mennä opiskelemaan sellaista mikä ei kiinnosta. 

Ja vastaavasti voi kuvitella, että jos Petrell jostain syttyy, hän tekee sen tosissaan – hakkaa aikanaan Kuortaneen päättötyön sisään kuin kolmanannen riparin vastustajan pakkien keskeltä. 

Järkevästi elämänsä rakentavilla voi olla paljon tekemistä, mutta ei koskaan kiire. Petrell on ehtinyt katsoa paljon urheilua, kovalla intohimolla. 

– Olen palautunut faniksi ja kiekkoromantikoksi. 

Jalat alkavat puutua istumisesta, on pakko vähän vetristää paikkoja. Jos Petrellille antaisi aineksia, hän istuisi ja puhuisi tässä puunrungolla iltaan asti.

Äkkiä keskustelu keskeytyy. 

– Kuuntele, se on korppi!

Lue myös:

    Uusimmat