Näistä maista saa ensi viikolla saapua Suomeen ilman rokotetta tai koronatestiä

Kotimaan matkailu on kasvanut jo toista kesää peräkkäin 2:05
Video: Kotimaanmatkailu on kasvanut suuresti ulkomaanmatkailun vähentyessä.

Lista maista, joista Suomeen saa saapua ilman koronatestiä tai koronatodistusta päivittyy ensi maanataina 23. elokuuta. Tuolloin listalta poistuu neljä maata.

Koronavirustilanne on heikentynyt nopeasti monissa maissa deltavariantin levitessä. Tästä syystä lista maista, joista Suomeen saa saapua vapaasti lyhenee maanantaista alkaen neljällä maalla, kun listalta poistuvat Romania, Australia, Albania ja Bosnia-Hertsegovina. Näissä maissa koronatilanne on huonontunut viime aikoina.

Listalle on lisätty uutena vain Ylitornion kunta Ruotsista, sillä siellä ei ole todettu yhtään koronavirustartuntaa viimeisen neljän viikon aikana.

Maat ja alueet, joista Suomeen saapuvilta ei edellytetä testiä tai todistusta, ovat maanantaista lähtien Hongkong, Kiina, Macao, Puola, Taiwan, Unkari, Uusi-Seelanti ja Vatikaani sekä Norjan Omasvuonon, Kaivuonon, Raisin, Koutokeinon, Kaarasjoen, Tenon, Uuniemen ja Etelä-Varangin kunnat sekä jo mainittu Ruotsin Ylitornion kunta. Valtioneuvosto sääti asiasta tänään asetuksella.

Listalle pääsemisen edellytyksenä on, että koronatapausten kahden viikon ilmaantuvuusluku on alle 10 sataatuhatta asukasta kohden.

Muilta alueilta tulevilta edellyteään todistusta saadusta koronavirusrokotussarjasta tai kuuden kuukauden sisällä sairastetusta koronavirustaudista tai negatiivista koronatestiä.

Suomen kansalaisen saa saapua Suomeen aina rajoituksetta.

Lue myös:

    Uusimmat