Naisleijonille mieluisa yllätys: Muhkeammat menestysbonukset maksetaan sittenkin

Jääkiekkoliiton liittohallitus on päättänyt maksaa MM-kotikisoissa hopealle sijoittuneille Naisleijonille menestysbonukset kultamitaleiden mukaan. Suomea Espoossa pelatuissa Naisten MM-kisoissa edustaneet pelaajat saavat kukin näin 7000 euron palkkion MM-menestyksestään. Hopeamitalille määritelty bonus olisi ollut 5000 euroa.

Erikoisjärjestelyyn päädyttiin dramaattisesti päättyneen finaalin jälkeen. Suomi ehti jo hetken juhlia maailmanmestaruutta, mutta Petra Niemisen tekemä jatkoaikamaali päädyttiin lopulta hylkäämään pitkän videotarkastelun jälkeen.

– Kunnioitamme MM-kisojen lopputulosta samalla tiedostaen, että Naisleijonat oli MM-kotikisoissa todella lähellä historiallista MM-kultaa. Haluammekin palkita pelaajat tästä loistavasta suorituksesta. Uskon, että monen suomalaisen sydämessä Naisleijonat voitti MM-turnauksen, vaikka virallinen tulostaulukko toista kertookin, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela sanoo Jääkiekkoliiton tiedotteen mukaan.

Suomessa naisten maajoukkueen menestysbonukset maksaa Jääkiekkoliitto, jonka lisäksi tänä vuonna bonusten maksuun haluaa osallistua omalla osallaan myös Jääkiekkosäätiö.

– Toivon lämpimästi, että Naisleijonien MM-menestys tuo jatkossa naisten maajoukkueelle lisää tukijoita yritysmaailmasta, Jääkiekkosäätiön puheenjohtaja Kalervo Kummola sanoo tiedotteessa.

Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF ei maksa naisten turnauksista palkintorahoja.

Tiedotteen mukaan Suomen Jääkiekkoliitto on toivonut IIHF:n tuovan palkintorahat miesten tavoin myös naisten MM-turnaukseen, mutta toistaiseksi suomalaisaloite ei ole edennyt toimenpidetasolle.

14.26 Otsikkoa muokattu 

Lue myös:

    Uusimmat