Nainen menetti näkönsä, kuulonsa ja tuntonsa synnytyksen aikana: ”Luulin kuolevani”

Australialaisäiti koki kauhunhetkiä puudutusaineen aiheuttaessa hänelle erikoisen reaktion kesken keisarileikkauksen.  

Toista lastaan odottava Kacey Butterworth oli suunnitellut luonnollista vesisynnytystä, kunnes raskausviikolla 39 lääkärit totesivat raskaudessa ilmenneen ongelmia. Sen jälkeen, kun lääkärit havaitsivat vauvan sykkeen laskeneen epätavallisen alas, he katsoivat parhaaksi saattaa lapsi maailmaan keisarinleikkauksella.

Vaikka keisarileikkaus päätettiin suorittaa syntymättömän lapsen hengen pelastamiseksi, operaation aikana tapahtui jotain, joka saattoi äidin hengenvaaraan. 

 "Se oli maailman helpottavin tunne" 

Sen sijaan, että äidin alavartalo olisi puudutettu keisarileikkausta varten, puudutusaine vaikutti hänen ylävartaloonsa. Butterworth ei pystynyt liikuttamaan vartaloaan lantiosta ylöspäin, naisen hengitys hidastui ja hän menetti lisäksi näkönsä ja kuulonsa.

– Se oli pelottavaa. Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä oli meneillään. Se alkoi kipuna jaloistani, sitten käsiäni alkoi särkeä. Aivan kuin joku olisi puukottanut vasenta kättäni, nainen kertoo kokemuksestaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Rinnassani tuntui siltä, kuin minut olisi murskattu pöytään. Aloin panikoida, koska jouduin kamppailemaan hengittämisen kanssa ja minuun sattui paljon. Luulin kuolevani.

Tässä vaiheessa leikkauspöydällä makaava nainen kuuli lääkärien antavan hoitohenkilökunnalle "punaisen koodin", jonka jälkeen hänet nukutettiin. Muutamaa tuntia myöhemmin Butterworth heräsi ja sai vihdoin syliinsä pienen poikansa.

– Rehellisesti sanoen se oli maailman helpottavin tunne. Sitä ei voi kuvailla sanoin. Oli ihmeellistä tuntea hänen ihonsa omaani vasten ja vain katsella pientä ihmistä, jonka minä ja mieheni olimme luoneet.

Traumaattisesta kokemuksesta huolimatta sekä äiti että lapsi voivat hyvin.

Lähde: Goodtoknow

***

Kotikätilö kehottaa tutustumaan synnytykseen etukäteen 10:21

Lue myös:

    Uusimmat