Synnytys käynnistyi liian aikaisin – kuvat kertovat kaiken rankasta tilanteesta: "Kehoni tiesi, mitä tehdä"

Valokuvaajan ikuistamat kuvat kertovat omaa tarinaansa syntymästä ja äitiyden ihmeellisestä voimasta. 

Kun Shannon Waters synnytti ensimmäisen lapsensa kuusi vuotta sitten, kaikki sujui kuten oli suunniteltu; tyyni ja hiljainen kotisynnytys vain kätilön ja aviomiehen läsnä ollessa. Vaikka nelikymppinen nainen toivoi asioiden sujuvan samalla kaavalla myös toisen lapsensa kohdalla, toive ei tällä kertaa toteutunut. 

Vauhdikkaita tilanteita sisältänyt synnytys ikuistettiin synnytys- ja perhekuviin erikoistuneen kuvaaja Ashley Marstonin toimesta. Upeista kuvista välittyy hyvin synnytyksen raaka todellisuus ja se, kuinka hyvin äiti toimi ennenaikaisesta synnytyksestä ja odottamattomasta tilanteesta huolimatta. Kuvilla on etenkin äidille erittäin suuri merkitys.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– On voimaannuttavaa nähdä nämä ja tietää, että tein tuona hetkenä kaikkeni auttaakseni tyttäremme maailmaan, Waters kertoo.

Vaikka mieli ei ollut valmis, keho oli

Perheen kuopuksen kohdalla äidin lapsivedet menivät kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa hänen ollessa laittamassa esikoistaan nukkumaan. Peiton kastuttua vanhemmat ymmärsivät, että heidän tulisi lähteä välittömästi sairaalaan. Sairaalassa synnytyksen todettiin käynnistyneen. 

– Huoneessa oli noin kolmetoista ihmisitä, koska olimme opetussairaalassa ja ennenaikaisen synnytyksen vuoksi pediatrinen tiimi oli myös valmiina. Mutta kun asiat alkoivat mennä todella intensiiviseksi, keskityin täysin mieheeni. En olisi pystynyt kertomaan, oliko siellä muita.

– Se oli hetki, jolloin ymmärsin, että se todella tapahtuu, olin ponnistamassa vauvaa ulos. Ei ollut väliä, ettei pääni pysynyt mukana tapahtumissa, kehoni tiesi, mitä tehdä, Waters kertoo synnytyksestä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Vaikka Water ei saanutkaan synnytystä, jollaista toivoi, kaikki päättyi onnellisesti. Vanhemmat saivat syliinsä terveen tyttövauvan.

Kuvat kertovat ennen kaikkea vahvuudesta

Vain muutama minuutti synnytyksen jälkeen lapsen hengityksessä todettiin kuitenkin ongelmia, ja hänet vietin keskoskaappiin. Waters kuvailee lapsen poisviemistä todella tunteikkaaksi hetkeksi.

– Olin juuri käynyt läpi todella intensiivisen kokemuksen. Veteni menivät puoli yhdeksän aikaan illalla ja lapsi syntyi aamukolmen maissa. Ja sitten jouduin näkemään hänet eristyksissä, äiti kertoo sydäntäsärkevästä hetkestä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Ennenaikaisesta syntymästään huolimatta Altraksi nimetty tyttö todettiin terveeksi, vaikkakin hän joutui viettämään keskoskaapissa kaksi viikkoa ennen kotiin pääsyä. Vaikka synnytyksestä on jo kuukausia, äiti kertoo liikuttuvansa joka kerta synnytyksestä otettuja kuvia katsoessaan. Hän tuntee niiden avulla olonsa vahvaksi.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Altra tarkoittaa maan äitiä, ja se sopii täydellisesti hänen persoonaansa. Hän hymyilee ja nauraa paljon, etenkin hänen isosiskonsa kutittaessa. Emme suunnitelleet niin suurta ikäeroa tyttäriemme väliin, mutta asiat ovat sujuneet melko hyvin. Meidän kuusivuotiaamme on melko hyvä isosisko, äiti kertoo onnellisesta perhe-elämästään.

***

Kotikätilö kehottaa tutustumaan synnytykseen etukäteen 10:21

Lue myös:

    Uusimmat