Nainen joi joka ilta tietämättään alkoholijuomaa ja "sai paremmin unta" – poika hoksasi erehdyksen: "Äitini on niin viaton"
TikTok-käyttäjä Austin Konkle jakoi videon, jolla kertoi äitinsä juovan ennen nukkumaanmenoa ”maustettua kivennäisvettä”.
Maustettu kivennäisvesi ja alkoholipitoinen juoma – melkein sama asia?
Näin luuli makuaistinsa perusteella TikTok-käyttäjä Austin Konklen äiti, joka joi tyytyväisenä alkoholipitoisia juomia luullen niiden olevan vain kivennäisvettä.
Pohjustukseksi tilanteelle Austin kertoo jakamallaan videollaan, että kumpikaan hänen vanhemmistaan ei juo alkoholia. Hän sanoo pystyvänsä laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun on nähnyt vanhempiensa juovan alkoholipitoista juomaa.
– Voit kuvitella, että olin kiinnostunut, kun äitini kertoi minulle puhelimessa pitävänsä uudesta ”makuvesimerkistä” nimeltä Truly.
Truly on tunnettu alkoholimerkki Yhdysvalloissa. Austin kertoi äidillensä tietävänsä kyseisen merkin, mutta ei ollut kuullut sen valmistavan vitamiinivettä.
– Voi pojat, kyllä, niitähän löytyy kaikissa trooppisissa mauissa, hänen äitinsä oli vastannut.
Jos video ei näy, voit katsoa sen tästä.
”Hän näyttää niin rauhalliselta”
Austin oli käymässä vanhemmillaan ja päätti kysyä äidiltään, saisiko hänkin maistaa kivennäisvettä.
– Äitini on niin viaton ja hurmaava, poika kertoo pudistaen päätään.
Äiti oli kertonut ”maustettuja kivennäisvesiä” olevan jäljellä jääkaapissa.
– Juon niitä muutaman joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Luulen, että niissä on jotain, joka auttaa minua nukkumaan paremmin, äiti selitti.
"Kerronko hänelle?"
Äitinsä kehotuksesta Austin oli avannut jääkaapin. Hän näyttää sen sisällön videolla: sivussa sijaitsevasta lokerosta löytyy lukuisia tölkkejä. Ne eivät kuitenkaan ole maustettua kivennäisvettä, vaan pitävät sisällään alkoholia.
Videolla Austin zoomaa yhteen tölkkiin, jossa komeilee merkintä ”5% ALC./VOL.”.
Ei siis ihmekään, että Austinin äiti koki saavansa hyvin unta muutaman juoman jälkeen.
– Kerronko hänelle? Hän näyttää niin rauhalliselta, Austin vitsailee videolla kuvaten samalla äitiään, joka istuu sohvalla tölkki kädessä.
”Otin yhden töihin..”
Videota on katsottu yli 4,5 miljoonaa kertaa ja se on kerännyt tuhansia kommentteja.
Eräs käyttäjä kertoo, että Austinin äiti ei ole ainoa, joka on tehnyt saman mokan.
– Luulin, että se on maustettua vettä ja otin yhden töihin. Join sitä työpisteelläni kello 11 aamupäivällä. KUKAAN ei sanonut mitään, ennen kuin jo aikuiset lapseni kertoivat minulle, kommentoi eräs.
– Kun olin lastentarhanopettaja, eräs vanhempi lähetti kolmevuotiaan lapsensa tarhaan tuollaisen kanssa. Meidän piti soittaa hänelle, toinen käyttäjä kirjoittaa.
Osa on ilmaissut myös huolensa kommenteissa siitä, että Austinin äiti ei tiedä juomissa olevan alkoholia.
– Ole kiltti ja kerro hänelle. Tämä on todella hauskaa, mutta voi olla todella vaarallista, jos hän ottaa lääkkeitä sen kanssa tai ajaa, eräs käyttäjä huomautti.
Austin vastasi huolestuneihin kommentteihin olevansa samaa mieltä siitä, että hänen äitinsä on tärkeä tietää, että kyseessä ei ole kamomillateehen verrattava asia.
– Onneksi hän lähtee harvoin kotoaan auringonlaskun jälkeen.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähde: @austin.konkle/TikTok
Uusimmat
-
19:14
Tutkija Heino Nyyssönen: Slovakian vaalivoittajan puheita Ukrainasta tulkitaan ehkä liian helposti Venäjän pussiin pelaamisena
-
19:00
Cheerleaderin housut karkasivat kesken esityksen – "Tuntui, että jokin on vialla"
-
18:55
Tulossa useita ulosmarsseja: Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastuksiin keskeytys – näin Orpo kommentoi mielenilmauksia
-
18:53
Britannian puolustusministeri sanoi maan harkitsevan sotilaiden lähettämistä Ukrainaan – pääministeri riensi korjaamaan viestiä
-
18:52
Pirkko Mannola muistelee TTK-taivaltaan – kohtasi samaan aikaan suuren surun: "Minulle kerrottiin, että voin lopettaa milloin vain"
-
18:47
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suninen keskeytti kakkospaikalta! Toyotalla nyt sauma mestaruusjuhliin
-
18:45
Räppäri Jami Faltin asui lapsuudessan ja nuoruudessaan tukholmalaisessa lähiössä – näin hän ajattelee Ruotsin jengiväkivalta-aallosta
-
18:30
Turkissa tapahtuneelle itsemurhaiskulle ilmoittautunut tekijä
-
18:28
Tässä Teemu Sunisen synkkä hetki – ulosajo ja keskeytys MM-rallin kakkospaikalta!
-
18:22
Ex-poikaystävä tappoi Veraa raakalaismaisesti 3,5 tunnin ajan – Venäjän poliisi ei tullut pyynnöistä huolimatta apuun
-
18:19
Euroopan mestari raivostui omalle fanille – rumat haistattelut karu näky
-
18:17
Tuoreimmat ennusteet: Ovatko rankkasateet ja kovat puuskat sittenkin kiertämässä Suomen?
-
18:16
Motoristi kolaroi traktorin kanssa ja kuoli Kurikassa
-
18:10
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
18:00
Miltä kuulostaisi yli miljardin dollarin lottovoitto? Sellainen on tarjolla huomenna Yhdysvalloissa
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
Lataa lisää