Näin terveysministeriön hengityssuojaohjeet hoivakodeille muuttuivat – SuPerin puheenjohtajan mukaan tilanteeseen herättiin liian hitaasti: "Ei ymmärretty sitä, että se tikittävä aikapommi on juuri vanhukset"

Hoivakotien asukkaiden suojaamisen tärkeyteen herättiin hitaasti 2:13

Lähi- ja perushoitajaliiton puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan sosiaali- ja terveysministeriön olisi pitänyt ohjeistaa vanhusten parissa työskenteleviä tiukemmin hengityssuojainten käytöstä. Ministeriö on kiristänyt ohjeistuksiaan hoivakodeissa suojautumiseen liityen hiljalleen, mutta suojatarvikkeista on kentällä huutava pula. 

Suomessa valtaosa koronavirustautiin kuolleista on hoivakodeissa asuvia vanhuksia. Esimerkiksi Ylä-Savon Kiuruvedellä sijaitsevassa hoitokoti Kalliosydämessä tautiin kuollut yksitoista noin kolmestakymmenestä asukkaasta. 

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sanoi torstaina Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa, että joissain kunnissa on epäonnistuttu sosiaali- ja terveysministeriön antamien ohjeiden noudattamisessa.

– Mikä tahansa määräysten mukainen kangas, huivi tai joku muu vastaava suoja, olisi riittänyt näiden määräysten toteuttamiseen, Kiuru perusteli. 

Lähi- ja perushoitajaliiton (SuPer) puheenjohtajan Silja Paavolan mukaan Kiurun kommentti epäonnistumiseen liittyen kuulostaa tutulta. Se ei suinkaan johdu siitä, ettäkö ohjeistuksia ei haluttaisi noudattaa. 

–Kun jäsenet kyselevät työpaikoilla, että missä meillä on näitä (suojavarusteita), niin vastaus on, että meillä on ohjeet, mutta meillä ei ole antaa tarvikkeita. Ja tämä on sellanen potilasturvallisuusriski, joka ei saisi koskaan vaarantua, Paavola sanoo. 


Ohjeistuksia hoivakodeissa työskenteleville kiristetty hiljattain

Kiurun mukaan *mikä tahansa määräysten mukainen kangas, huivi tai muu vastaava suoja" olisi riittävä suoja. Ministeriön ohjeistuksiin tämä ilmestyi niin myöhään, ettei niitä noudattamalla oltaisi viimeisimmiltä koronakuolemilta hoivakodeissa vältytty.

24. maaliskuuta sosiaali- ja terveysministeriö julkisti ensimmäisen ohjeistuksen henkilösuojainten käyttöön liittyen. Tuolloin oireettomien asiakkaiden läheisyydessä ei kehotettu käyttämään hengityssuojaimia. Ohjeistuksessa ei siis huomioitu sitä, että myös hoitohenkilökuntaan kuuluva voi olla oireeton viruksen kantaja ja tartuttaa asiakkaan tai potilaan.

– Terveyden- ja sosiaalihuollon hoito- ja hoivatehtävissä (esimerkiksi ensihoito, sairaalat, terveyskeskukset, pitkäaikaishoidon ja hoivan toimintayksiköt, kotisairaanhoito) henkilökunnan tulee käyttää kirurgista suu-nenäsuojusta ja suojakäsineitä, kun he hoitavat hengitystieinfektioon sairastuneita potilaita. Muita potilaita/asiakkaita hoitaessaan riittää hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen, ohjeistuksessa kirjoitettiin.

Pelkkä käsienpesu ei enää riittänyt 9. huhtikuuta julkistetussa uudessa ohjeistuksessa, joka oli suunnattu ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköille. Nyt oireettomienkin asiakkaiden kanssa kehotettiin käyttämään suusuojainta, mutta kankainenkin kelpaisi paremman puutteessa. 

– Terveiden ja oireettomien asiakkaiden kanssa lähikontaktissa työskenneltäessä käytetään joko kirurgista nenä-suusuojainta tai jos niitä ei ole käytettävissä niin pestävää tai kertakäyttöistä kankaista suojainta. Sairastuneiden tai oireisten asiakkaiden kanssa työskenneltäessä käytetään kirurgista nenä-suusuojainta ja suojakäsineitä.

Tällä viikolla ministeriö julkisti viimeisimmän ohjeistuksensa, joka tarkensi ohjeita kotihoidon asiakkaita hoitaville. Nyt suojainta kehotettiin käyttämään aina oireettomia potilaita kohdatessa, ei pelkästään lähikontaktissa. Ohjeistukseen ilmaantui virke, jonka mukaan myös huivi on riittävä suoja. 

– Kotihoidossa on käytettävä koronavirusepidemian aikana hengityssuojainta asiakkaan suojaamiseksi mahdolliselta henkilökunnan kantamalta taudilta. Terveiden ja oireettomien asiakkaiden kanssa voidaan käyttää kertakäyttöistä kirurgista suu-nenäsuojusta tai pestävää kankaista suojainta, esimerkiksi huivia.

 "Liian hempeitä ohjeita"

Silja Paavolan mukaan sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistukset ovat olleet selkeitä. Ongelmallisena hän näkee sen sijan sen, että katse kohdistui hoivakoteihin liian hitaasti.

– Siinä alussa ajateltiin vaan sitä, että hoidetaan koronapotilaita. Tämä oli pitkän päässä, että ymmärrettiin alkaa estää koronan siirtyminen ulkomaailmasta hoitokotiin. Siksi nämä on olleet hieman liian hempeitä ohjeita.

Painopiste sairaanhoidossa vanhusten ja kotihoidon asiakkaiden sijaan on näkynyt myös siinä, miten varusteita on riittänyt. 

– Ehdottomasti sairaaloihin priorisoidaan kaikki vermeet, eikä ymmärretä sitä, että se tikittävä aikapommi on juuri nämä vanhukset, Paavola sanoo. 

Paavola kertoo SuPerin vastaanottavan päivittäin yli sata viestiä jäseniltä, jotka kertovat suojavarusteiden huutavasta pulasta. Puutetta ei ole pelkästään hengityssuojaimista, vaan myös kunnollisista kumihanskoista ja kertakäyttöessuista. Aiemmin ongelmia oli myös käsidesin saatavuudessa.


Pormestari Vapaavuoren mukaan ministeri Pekonen puhuu pötyä

Samoilla linjoilla on myös Helsingin pormestari Jan Vapaavuori, jonka mielestä varusteita on vähemmän kuin vastuuministerit antavat ymmärtää.

Eilen illalla Vapaavuori kirjoitti Twitterissä, ettei sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen Ilta-Sanomille antama kommentti suojavarusteiden riittämisestä ole totta. 

– Meidän käsitys on täysin erilainen kuin mitä ministeri Pekonen varsinkin eilen väitti. Joko hän ei tiedä mitä kentällä tapahtuu tai hän yksinkertaisesti puhuu pötyä. Suojavarusteita ei riitä kaikkeen siihen, mitä STM:n ohjeiden tiukka tulkinta edellyttäisi, Vapaavuori sanoo.

Helsingin pormestari muistuttaa, ettei pääkaupunki ole ongelman kanssa yksin.

– Tarkistin asian vielä kuuden muun suurimman kaupungin kanssa ja joka paikassa on sama tilanne.

Vapaavuori kertoo Helsingin linjanneen, että kaikki hoivakoteihin saapuvat uudet asukkaat testataan koronaviruksen varalta. 

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kommentoi suojamaskitilannetta:"Tee-se-itse ratkaisut suojavarusteissa eivät toimi hoivakodeissa" 5:26
Katso Jan Vapaavuoren koko haastattelu videolta. 


Ministeriö pyrkii yhtenäistämään linjauksia

Nyt sosiaali- ja terveysministeriö pyytää kunnilta, kuntayhtymiltä, yksityisiltä sosiaalipalvelujen tuottajilta ja Ahvenanmaan maakunnalta lausuntoja suojaimia koskevaan päätösluonnokseen. Voimaan tullessaan päätös yhdenmukaistaisi suojainten käyttöä asumispalveluyksiköissä ja kotihoidossa. Toimijoilta toivotaan kannanottoja nykyisen suojainohjeistuksen riittävyyteen, selkeyteen ja noudattamiseen sekä tosiasiallisiin mahdollisuuksiin noudattaa ohjeistusta.


Lue myös:

    Uusimmat