Mainos

Näin svengasi Ylen uusi pomo vuonna 1984

Ylen uuden toimitusjohtajan Lauri Kivisen menneisyydestä on paljastunut huvittavia piirteitä - esimerkiksi musiikkiesitys Syksyn Sävel -kilpailussa.

Kivinen osallistui MTV3:n Syksyn säveleen vuonna 1984 Tomppa ja Tiilin Veljekset -kokoonpanossa. Kivinen toimi yhtyeen laulusolistina.

Tomppa ja Tiilin veljekset -yhtyeen kilpailukappale oli Omdurman, joka on säveltänyt ja sanoittanut Arto Mäkinen. Kivinen kertoo Kari Salmelaisen haastattelussa, että yhtye osallistui Syksyn säveleen ihan vain hupimielessä.

- Meidän mielestämme voi tehdä ihan rehellistä viihdettä. Ajattelimme, että tehdään jotain, mnkä seurassa kansa viihtyy. Meillä ainakin oli hauskaa.

Kappale ei kuitenkaan menestynyt kilpailussa. Kivinen kertoo Salmelaiselle, että yhtyeen jäseniä yhdistää vain opiskelu Turun kauppakorkeakoulussa.

Syksyn sävel oli MTV:n televisiossa vuodesta 1968 vuoteen 2001 esitetty laulukilpailu.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.