Sotaveteraanikeräysten tavoitteena on saada joka vuosi kasaan kolme miljoonaa euroa.
– Viime vuonna tavoitteesta jäätiin 100 000 euron päähän. Pitkällä aikavälillä tulos tasaantuu, Suomen Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Markku Seppä kertoo.
Rahaa kerätään pääosin lupaviranomaisen myöntämällä rahankeräysluvalla, joka saadaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.
– Jälkikäteen Poliisihallitukselle pitää selvittää, miten varat on käytetty. Raportoimme keräysvuosien 2010–2011 rahojen käytön noin kuukausi sitten. 75 prosenttia keräystuotosta osoitettiin käytetyksi. Loput käytetään ja raportoidaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Veteraanijärjestöjen rahankeräyksellä on myös sisäinen rajoite.
– Kulut eivät saa ylittää 20 prosenttia tuotosta, Seppä sanoo.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuva: Lehtikuva
Uusimmat
-
17:47
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
-
17:36
Skandaali muhi Cat Catin viisuhitissä – paljastavat vihdoin totuuden: "Yle ei halunnut meitä Euroviisuihin"
-
17:35
Suora lähetys: Presidentti Stubb ja Saksan liittokansleri Scholz kertovat Ukrainan tukemisesta
-
17:33
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
17:25
Mikael Granlund saapui Leijoniin ja pisti heti merkille Konsta Heleniuksen – "Jotain samaa kuin mitä minussa oli"
-
17:23
Viro kutsuu Venäjän suurlähetystön johdon kuultavaksi: "GPS-häirinnällä vakavia vaikutuksia lentoliikenteeseen"
-
17:10
Hilary Duffin neljäs lapsi on syntynyt – jakoi hellyttävät kuvat pienokaisesta
-
17:07
Vantaa aikoo muistaa Viertolan koulun sankariopettajaa
-
17:05
Työministeri Arto Satosen arvio: Kiistelty lakkolaki tulee voimaan alkuperäistä aikataulua nopeammin
-
16:59
"Sähköhärpäkkeellä" punaisia päin Helsingissä – sakothan siitä tuli
-
16:45
HIFK-hyökkääjä yllättyi Leijonat-johdon MM-ratkaisusta – vierellä yhtäkkiä kaksi NHL-hyökkääjää: "Jumalauta!"
-
16:38
Kultaleijonan mittava ura jatkuu Kärpissä
-
16:36
Game of Thrones -sarjasta tuttu Ian Gelder on kuollut – aviomieheltä riipivä ulostulo: "En tiedä, mitä teen ilman häntä"
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään: "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
Lataa lisää