Veteraanien erilaiset kohtalot: Samasta sodasta sankariksi tai vankilaan
Studio55.fi sai olla mukana todistamassa suomalaisten ja virolaisten sotaveteraanien lämminhenkistä kohtaamista Tallinnassa.
Tämän tapaamisen mahdollisti Joutsenon Rotaryklubin "Joulukuusi"-projekti, jonka avulla kerättiin varoja muun muassa tähän veteraanien virkistystoimintaan.
Helmikuussa ensimmäinen ryhmä veteraaneja vietti neljä päivää kylpylälomalla Tallinnassa. Jo tällä matkalla tavattiin virolaisia veteraaneja, jotka olivat olleet mukana jatkosodassa Suomen armeijan riveissä
Suomalaiset kotiin, virolaiset vankilaan
Nyt huhtikuussa viisi veteraania pääsi tapaamaan jälleen entisiä aseveljiä, ja kun kielikään ei ollut mikään este, illasta muodostui kaikille unohtumaton elämys. Illlallisen yhteydessä käytiin vilkasta keskustelua siitä, mitä kaikkea veteraanien elämässä olikaan tapahtunut sen jälkeen kun rauha vihdoin saatiin Eurooppaan 1945.
Suomalaiset palasivat rintamalta hävityn sodan jälkeen kuitenkin itsenäiseen kotimaahan. Virolaisten veteraanien osana oli joko paeta maasta tai mennä vankilaan.
Mutta kun Viro itsenäistyi vuonna 1991, myös veteraanien asema muuttui. Entisen Neuvostoliiton hylkimistä miehistä tuli uuden Viron sankareita, ja yhteistä menneisyyttä päästiin muistelemaan vapaasti myös suomalaisten aseveljien kanssa.
Studio55.fi/Markku Veijalainen
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.
Uusimmat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
Lataa lisää