Seefeldin MM-hiihdoissa paljastunut dopingrinki osoittaa sen, että nykyinen dopingvalvonta on valtavasti jäljessä kiellettyjä aineita käyttäviä urheilijoita, arvioi meritoitunut urheilulääkäri Tapio Kallio.
Seefeldin kisat jäivät mieleen dopingvyyhdestä, jossa on syyttäjän mukaan ollut mukana 21 urheilijaa viidestä eri lajista ja kahdeksasta eri maasta.
Dopingsyytteet ovat seurausta poliisien toimista, ei perinteisestä antidopingtyöstä. Näyttävin esimerkki oli itävaltalaisen hiihtäjän Max Hauken kiinnijääminen verekseltään, neula käsivarressa.
– Urheilija, joka jää kiinni itse teosta, on läpäissyt monta kymmentä virtsa- ja verinäytettä, mutta biologinen passi näyttää puhtaalta. Tämä kertoo siitä, että etumatka dopingin käyttäjien ja testausjärjestelmän välillä on jälleen kasvanut liian isoksi, Tapio Kallio alleviivaa MTV Urheilulle.
LUE MYÖS: Kuvat salaisesta dopinglaboratoriosta julki – syyttäjä uskoo kohulääkärin toimineen autotalliin piiloseinän taakse rakennetussa tilassa
Biologisen passin pitäisi olla antidopingtyön kivijalka, mutta esimerkiksi Seefeldin tapahtumat osoittavat sen heikkoudet.
– Biologisessa passissa urheilijasta otetaan verinäytteitä riittävän monen vuoden aikana, toivon mukaan nuoruudesta asti. Sitten voidaan arvioida, tapahtuuko normaalissa vaihtelussa niin isoja muutoksia, joiden voitaisiin ajatella olevan kiinni dopingkäytöstä. Ajatuksena se on oikein, mutta normaalit vaihteluvälit ovat aika suuria, ja passiakin voidaan manipuloida niin, että alkuvaiheesta lähtien lähdetään väärillä tuloksilla ja arvoilla rakentamaan niin sanottua normaaliarvoa. Jokin tässä on, että se ei ole toiminut toivotulla tavalla, muun muassa Lahden kotikisojen joukkokäryä 2000-luvun alussa selvittänyt Kallio toteaa. 
Passin kehittäminen vaatisi maailman antidopingtoimistolta Wadalta tuntuvaa panostusta.
– Sen pitäisi olla paljon terävämpi ja tarkempi, että pienemmätkin vaihteluvälit saataisiin kiinni.
"Käyttäjillä koko arsenaali käytössä"
Tuoreissa tapauksissa on noussut esiin myös dopingin mikroannosten käyttö.
– Sillä pyritään välttämään nopeita arvonmuutoksia esimerkiksi veren punasolupitoisuudessa. Siinä pienillä annoksilla pikku hiljaa stimuloidaan pitkällä ajanjaksolla, jolla ei tapahdu isoja hyppäyksiä. Tällä tavalla voidaan ehkä sitten välttää käry virtsa- ja verianalyyseissä ja biologisessa passissa, Kallio selvittää.
Seefeldin kohussa kyse oli veridopingista. Kallio uskoo, että punasoluarvojen manipulointi on jatkossakin suosituin kiellettyjen keinojen menetelmä kestävyysurheilussa, mutta keinoja on paljon muitakin.
– Jos dopingia halutaan käyttää, niin yleensä otetaan koko arsenaali käyttöön. Jos ajatellaan kestävyysurheilua, niin veritankkaukset omalla verellä on yksi. EPO eli punasoluhormonin tai sen johdannaisten käyttäminen on toinen. Niitä voidaan käyttää eri harjoituskaudella. Ja mahdollisesti ylikunnon ennaltaehkäisemiseksi voidaan käyttää myös muita nopeasti häviäviä anabolisia hormonivalmisteita. Arsenaali on hyvin monipuolinen, Kallio summaa.