Dopingtesteistä noin yhdestä kahteen prosenttia paljastaa näytteenantajan käyttäneen kiellettyjä aineita. Positiivisten testitulosten osuus on pysynyt hämmästyttävän vakaana vuosikausien ajan, vaikka testien kehittymisen ja biologisen passin kaltaisten uusien menetelmien pitäisi lisätä dopingvalvonnan tehokkuutta.
Elokuun lopulla vihdoin julki tullut Kansainvälisen antidopingtoimiston Wadan kyselytutkimus yleisurheilun MM-kisoista 2011 kertoi, että noin kolmasosa MM-yleisurheilijoista myönsi tietoisesti käyttäneensä dopingia. Onko dopingtestaus siis paljon mainettaan tehottomampaa?
Tämä on mielenkiintoinen kysymys, Wadan lääketieteellinen johtaja Alan Vernec sanoi Wadan erivapauskonferenssin yhteydessä Helsingissä perjantaina.
– Tiedämme, että dopingin käyttö on todennäköisesti yleisempää kuin se yhdestä kahteen prosenttia, joka testeistä on positiivisia. Siitä voi päätellä, että tässä on ristiriita.
– Kyse ei ole vain laboratoriotasosta, vaan koko siitä strategiasta, joka tarvitaan dopingia käyttävän urheilijan saamiseksi kiinni. Laboratoriotiede kehittyy koko ajan, ja vanhojen näytteiden uudelleentestaus on merkittävä asia, josta ei puhuta tarpeeksi. Se muuttaa tilannetta paljon. Tämä ei ole täydellinen maailma, mutta uudelleentestaus toimii ainakin jossakin määrin pelotteena, Vernec sanoi.
"Mikroannostelu on myytti"
Dopingtestauksessa positiivisen tuloksen raja-arvot asetetaan erittäin varovaisesti, jotta vältyttäisiin vääriltä käryiltä. Tämä on urheilijoiden oikeusturvakysymys, mutta johtaa myös yhteen dopingtestauksen keskeisistä ongelmista: on mahdollista, että pieninä annoksina dopingia käyttävät urheilijat eivät jää kiinni.