Näin Britannian uuteen pääministeriin Boris Johnsoniin suhtaudutaan – Donald Trump ylistää ja oma isä neuvoo, mutta kadunmies Ken laukoo suorat sanat: "Huonoina päivinään hän on vaarallinen vitsi"

Boris Johnsonin valinta Britannian uudeksi pääministeriksi on kirvoittanut rajujakin mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Valtioiden päämiesten lisäksi sanaisen arkkunsa ovat avannet tavalliset kansalaiset – ja Johnsonin oma, kirjailijana ja entisenä poliitikkona tunnettu isä.

Britanniassa kuningatar Elisabet II nimitti tänään eilen virkaan valitun Boris Johnsonin maan uudeksi pääministeriksi. Väistyvä pääministeri Theresa May jättää tänään myös eroanomuksensa kuningattarelle, jolloin valta siirtyy Johnsonille.

Johnsonin valintaa ovat kommentoineet kiivaasti niin Britannian poliitikot, valtioiden päämiehet kuin tavalliset kansalaisetkin. 

Rajuin mielenilmaus nähtiin keskiviikkona, kun Britannian valtiovarainministeri Philip Hammond jätti eroanomuksensa Theresa Maylle. Hän on aiemmin kertonut, ettei voisi ikinä hyväksyä pääministeriksi nousevan Boris Johnsonin brexit-strategiaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump onnitteli Boris Johnsonia heti tiistaina ja kertoi, miten Johnsonia on kutsuttu Britannian Trumpiksi. Trumpilla tiedetään olleen huonot välit Theresa Mayn kanssa, mitä ei juuri auttanut hiljattainen viestikohu. Britannian Yhdysvaltain suurlähettiläs joutui eroamaan Trumpiin liittyneiden, julkisuuteen vuotaneiden viestien vuoksi.

Pääministerivaihdos lienee Trumpille mieluinen, ja hän kehui Johnsonia vuolaasti.

– Britannian seuraava pääministeri, Boris Johnson, on erittäin hyvä mies. Hän on kova ja hän on viisas. Häntä kutsutaan Britannian Trumpiksi ja ihmiset sanovat sitä hyväksi asiaksi, Donald Trump hehkutti.

Yhtäläisyyden Trumpin ja Johnsonin välillä ovat huomanneet myös kansalaiset sosiaalisessa mediassa. Molemmilla on historiaa tosi-tv-sarjoissa, mutta monien silmään ulkonäössäkin on jotain tutun oloista.

– Hiustyyli, jonka tarvitset tulleksesi valtionjohtajaksi, huomauttaa eräs Twitter-käyttäjä.

Twitter-käyttäjiä huvitti myös Trumpin tyttären Ivanka Trumpin päivitys, johon lipsahti tahaton virhe. Trumpin tarkoitus oli onnitella Britannian tuoretta pääministeriä, mutta maan nimeksi lipsahti "United Kingston." Vaikka hän nopeasti poisti virheellisen päivityksen ja julkaisi uuden, korjatun version, vanha jäänee ikuisesti sosiaalisen median syövereihin näyttökuvina tallennettuna.

Monet brittipoliitikot ovat onnitelleet tai kritisoineet Johnsonin valintaa erinäisin sanankääntein. 

Väistyvä pääministeri Theresa May onnitteli Johnsonia välittömästi.

– Nyt meidän on työskenneltävä yhdessä, jotta brexitistä tulee toimiva koko Britanniassa ja Jeremy Corbyn pysyy poissa hallituksesta. Saat täyden tukeni rivijäsenenä.

Johnson voitti kilpailijansa, ulkoministeri Jeremy Huntin konservatiivipuolueen puheenjohtajakisassa. Hunt liittyi silti onnittelijoiden joukkoon. 

– Sinusta tulee erinomainen pääministeri maallemme tällä kriittisellä hetkellä. Läpi kampanjasi näytit optimismia, energiaa ja rajatonta itseluottamusta mahtavaan maahamme ja tarvitsemme sitä, Hunt hehkuttaa.

Konservatiivipuolueen suunnalta tylytystä

Happamia kommentteja nousi odotetusti työväenpuolueen riveistä. Kriitikoista yksi äänekkäin on puolueen puheenjohtaja Jeremy Corbyn.

– Johnsonin sopimukseton brexit tarkoittaisi työpaikkaleikkauksia, nousevia hintoja ja riskiä siitä, että terveysjärjestelmämme myydään amerikkalaisyrityksille suloisella sopimuksella Donald Trumpin kanssa. Kansamme pitäisi saada päättää vaaleilla, kenestä tulee pääministeri, Corbyn laukoo.  

Lontoon pormestari Saqid Khan asettaa sanansa sovittelevammin 

– Mielestäni EU:sta lähtö on katastrofi. Brexit on hyvin huono asia kaupungillemme ja maallemme, työpaikoillemme, kasvulle, vauraudelle. Arvelen, että olemmme eri mieltä siitä. Uskon meidän silti kykenevän yhteistyöhön. Kaikista tärkeintä on pistää sivuun erimielisyytemme, Khan muistuttaa.

Entä mitä sanoo tulevan pääministerin oma isä?

Boris Johnsonin kirjailijana ja entinsenä poliitikkona tunnettu isä Stanley Johnson jakoi auliisti vinkkejä pojalleen median edessä. Maailmanpankilla ympäristöteemojen parissa työskennellyt ja ympäristöön liittyviä kirjoja julkaissut Johnson suuntasi katseensa Latinalaiseen Amerikkaan, jossa sijaitsee maailman keuhkoinakin tunnettu Amazonin sademetsä.

– Jos minä olisin pääministeri, ensimmäisenä menisin Brasiliaan. Katsokaa, mitä tapahtuu Brasilian sademetsissä ja Amazonilla. Hänen täytyy istua alas presidentti Jair Bolsonaron kanssa ja sanoa: "Koko maailman tulevaisuuteen vaikuttaa se, mitä Amazonilla tapahtuu nyt", Stanley Johnson ohjeistaa. 

Isä ei vielä tiennyt, miten perhe aikoo juhlia pojan uran uutta etappia.

– Täytyy järjestää pieni perhetapaaminen ja päättää, miten aiomme juhlia.

Vai tietääkö sittenkin kansa parhaiten?

Keniksi esittäytyvä Britannian kansalainen aluksi nauraa kysymykselle, mutta vakavoituu nopeasti. Todellisuudessa hän on tuohtunut, mutta ei osaa muutenkaan reagoida. Kun kuulee hänen perustelunsa, ymmärtää yhteyden nauruun.

– Hyvinä päivinään hän on vitsi. Huonoina päivinään hän on vaarallinen vitsi. En arvosta häntä. Hän on tunnettu valehtelija, naistenvihaaja, rasisti, Ken luettelee. 

Kaduilla kierrellessä löytyy myös Johnsonin kannattajia. Richardiksi esittäytyvä mies pitää taskussaan konservatiivipuolueen jäsenkirjaakin.

– Äänestin Borista. Uskoin hänen olevan paras mahdollisuutemme jättää Euroopan unioni mahdollisimman nopeasti, Richard uskoo. 

Lue myös:

    Uusimmat