Britannian pääministeriksi on tänään määrä nimittää konservatiivipuolueen johtoon noussut 55-vuotias Boris Johnson, joka ei ainakaan tule jäämään harmaaksi seinäruusuksi pääministerin pestissään.
Entinen Lontoon suurlähettiläs ja Suomen entinen ulkomaankauppaministeri Pertti Salolainen on ollut kerran lounaalla Johnsonin kutsumana.
– Jos silloin olisi kysytty, tuleeko tästä miehestä joskus pääministeri, olisin väittänyt ettei varmasti tule, Salolainen sanoo.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on kutsunut Johnsonia Britannian Trumpiksi. Salolaisen mukaan se antaa hyvin kuvan siitä, minkälainen henkilö on kyseessä.
– Hän on hyvin räiskähtelevä, ja kuten on käynyt ilmi, myös hyvin herkkä vaihtamaan kantaansa. Jos se näyttää siltä, että jokin toinen homma vetää paremmin, hän hyppää siihen rekeen.
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) EU-asioiden johtava asiantuntija Janica Yliharjula muistelee, että kun Johnson pyrki Lontoon pormestariksi, hänestä tuli yhtäkkiä hyvin arvoliberaali, koska Lontoo on hyvin kansainvälinen. Nyt hän edustaa hyvin erilaisia arvoja.
Salolainen muistuttaa, että Johnson oli itseasiassa alunperin Brexitiä vastaan.
– Kun yhtäkkiä näyttikin siltä, että brexiteerit saattavat voittaa, hän hyppäsi sinne puolelle.
