Brittien pisimpään naimisissa ollut pari on ehtinyt elää auvoisaa avioliittoaan jo huikeat 87 vuotta. Millaisia vinkkejä pari antaa avioliiton onnistumiseksi?
Zoosk-sivusto haastatteli brittien pisimpään naimisissa ollutta paria selvittääkseen onnellisen ja toimivan avioliiton salaisuuden. Intiassa syntyneet Karam ja Katari Chand ovat olleet naimisissa jo lähes 90 vuotta, joten he kisaavat myös koko maailman pisimmän avioliiton tittelistä.
Pari tapasi toisensa hääpäivänään. Häät pidettiin Punjabissa, Intiassa.
– Häät olivat kauniit. Olemme olleet naimisissa 87 vuotta. Toivomme pysyvämme naimisissa vielä toiset 87 vuotta. Rakastamme toisiamme hyvin paljon, pari kertoo.
Tänä vuonna herttainen pari viettää yhteisiä syntymäpäiväjuhlia; Karam juhlistaa 107. ikävuottaan ja Katari sadan vuoden rajapyykkiä. Parilla on kahdeksan lasta ja 28 lastenlasta. Kuinka he sitten itse hemmottelevat kumppaniaan?
– Nuorena minulla oli tapana tehdä Karamille hyvä illallinen joka päivä. Olemme kasvissyöjiä, joten hankin paljon tuoreita vihanneksia ja varmistin, että hän syö terveellisesti. Terveys on hyvin tärkeää ja halusin huolehtia hänestä, jotta voisimme vanheta yhdessä. Toiminut on! Ai niin ja kuinka saatoin unohtaa, säästän aina palan leivästäni hänelle. Pieni ele, mitä hän arvostaa… ja mikä pitää minut vähän hoikempana, Katari kertoo.
– Minun niksini on saada Katari nauramaan. Tykkään kertoa hänelle vitsejä ja saada hänet hymyilemään. Hauskuuttaminen on minun tapani olla romanttinen. Olen kuullut, että nauru pidentää ikää… vaimoni on yhä elossa, joten sanonnassa on oltava perää! Rakastan häntä hyvin paljon ja haluan viettää hänen vierellään vielä toiset 80 vuotta, Karam sanoo.

