Mystisesti kadonneen Sakun etsinnät alkavat – mukana Nelan tapausta selvittänyt ryhmä

Kadonnutta Nela Utkinaa etsimässä ollut Kadonneen etsintä -ryhmä osallistuu osallistuu lauantaina Saku Inomaan etsintöihin yhdessä konkarietsijä Reino Savukosken kanssa.

Kadonneiden henkilöiden etsimiseen vesistöstä erikoistunut Reino Savukoski kertoo MTV Uutisille, että häntä pyydettiin osallistumaan lauantaina 14.11. Tervakoskella järjestettäviin suuretsintöihin ja että hän on lähdössä pyynnöstä paikalle.

Syyskuussa kadonneen Nela Utkinan tapausta selvittänyt Kadonneen etsintä -ryhmä on organisoinut suuretsinnän Inomaan löytämiseksi.

Ryhmä lähti mukaan samankaltaisesta pyynnöstä kuin Savukoskikin.

– Jos omaiset ottavat yhteyttä, niin harkitaan, olisiko tapaus semmoinen, että me pystymme siihen jotakin antamaan ja konkreettisesti etsimällä tai tapausta tutkimalla sen ratkeamista edesauttamaan, ryhmän toiminnanjohtaja Jarkko Hyöppönen kertoo MTV Uutisille.

Aiemmin poliisi on etsinyt Saku Inomaata noin kilometrin säteellä paikasta, jossa hän hänet on varmuudella viimeksi nähty hänen jäätyään pois bussista.

– Tässä tapauksessa oli sellaisia viitteitä, että olisi mahdollista saada siihen omaisille ratkaisu ja rauha tähän asiaan. Sen verran paljon on alueita tutkimatta vielä.

Paniikkikohtaus katoamisen taustalla?

Toukokuun 16. päivä kadonnutta Inomaata on etsitty aiemmin vain maastosta, mutta Savukoski ulottaa etsinnät myös katoamispaikan lähistöllä sijaitseviin vesiin.

Jarkko Hyöppösen mukaan lauantaina etsintöjä tullaan tekemään valoisaan aikaan noin kuuden tunnin ajan. Vesistöetsinnät puolestaan voivat kestää jopa pari vuorokautta. Mukaan on tulossa kymmeniä vapaaehtoisia etsijöitä.

Inomaan on uskottu saaneen bussimatkalla paniikkikohtauksen, jonka takia Savukoski epäilee, että kadonnut on voinut päätyä vesistöön.

– Siinä on pari järveä tai lampea lähistöllä, niin totta kai myös vedestä etsitään.

Myös Hyöppösellä on vahva olettamus paniikkikohtauksen vaikutuksesta Inomaan katoamiseen.

– Oletetaan, että hän on jäänyt siihen johonkin aika lähialueelle kahdeksan kilometrin säteelle. Luultavasti tapaukseen ei liity rikosta, että taustalla olisi tämä paniikkikohtaus.

Pieni mahdollisuus löytymiseen

Hyöppösen mukaan mahdollisuudet lähes puoli vuotta kadoksissa olleen Inomaan löytymiselle ovat pienet.

– Mahdollisuus silti aina on. Ei ole ollenkaan poissuljettua, että hän löytyisi. Olettamus on, että hän on jäänyt alueelle ja menehtynyt sinne.

Savukosken käyttämä kalusto on hänen mukaansa venettä lukuun ottamatta sama, jota käytettiin kadonneen ja lopulta maastosta kuolleena löytyneen Nela Utkinan etsinnöissä.

Myös Savukosken koulutettu koira Radar on osallistumassa etsintään.

– Toivottavasti meillä on jollakin onnea, että löydettäisiin hänet ja omaiset pääsisivät tuskasta erilleen.

Lue myös:

    Uusimmat