Myrskyn merkkejä ja varovaista toivoa Osakan G20-kokouksen alla – "Sieltä voisi tulla jonkinlainen välirauha kauppasodassa"
Maailma Donald Trumpin mukaan: muu maailma yrittää hyötyä Yhdysvalloista taloudellisesti, ja liittolaiset haluavat turvatakuita antamatta mitään vastalahjaksi.
Yhdysvaltain presidentin haastattelut ja tviitit Japanin G20-huippukokouksen alla eivät juuri anna aihetta toiveikkuuteen kiistojen ratkaisusta.
Viikonvaihteessa Osakassa pidettävän kokouksen päähuomion vienevät Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota sekä Iranin tilanne. Ensiksi mainitun osalta maltilliset odotukset kohdistuvat Trumpin kahdenväliseen tapaamiseen presidentti Xi Jinpingin kanssa lauantaina.
Trump laukoi Fox Business Newsin haastattelussa Kiinan haluavan sopimuksen, koska sen talous menee alamäkeä. Vahvasti porskuttavalla Yhdysvalloilla puolestaan on varaa vaikka asettaa kiinalaistuotteille lisää tulleja.
– Sieltä voisi tulla jonkinlainen välirauha kauppasodassa, mikä tarkoittaisi sitä, että (korkeamman tason) neuvotteluja aloitettaisiin uudelleen, kuvaa parasta realistista lopputulosta tutkija Ville Sinkkonen Ulkopoliittisesta instituutista.
Kiinan lisäksi Trump ehti hyökätä G20-kokouksen alla tullikysymyksessä myös Intiaa ja Vietnamia vastaan.
Tutkija: Trumpin kädet sidottu Venäjän suhteen
Xi ja Trump puhunevat kaupan lisäksi Pohjois-Koreasta. Xi kävi juuri Pjongjangissa, Trump taas on ollut kirjeenvaihdossa maan johtajan Kim Jong-unin kanssa. Huhutaan jopa kolmannen huipputapaamisen valmistelusta, vaikka Kimin ja Trumpin edelliset tapaamiset epäonnistuivat surkeasti.
Toinen ehdoton mielenkiinnon kohden Japanissa on Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin tapaaminen perjantaina. Keskustelu kasvokkain on ensimmäinen laatuaan sitten Helsingin huippukokouksen viime kesänä.
Kremlin mukaan johtajat pyrkivät sopimaan askeleista maiden "poliittisen vuoropuhelun normalisoimiseksi". Ainakin Yhdysvaltain näkökulmasta merkittävän edistyksen saavuttaminen on vaikeaa hallinnon sisäisten erimielisyyksien ja juuri käynnistyneen presidentinvaalikampanjan takia.
Yhdysvaltoihin perehtyneen Sinkkosen mukaan Trumpin kädet on sisäpoliittisesti sidottu suurten aloitteiden tekemisen suhteen.
– Yhdysvalloissa on todella parkkiintunut puoluerajan ylittävä konsensus Venäjästä ja sen toiminnasta. Presidentti on eriskummallisella tavalla tuo konsensuksen ulkopuolella, mutta hänestä alaspäin hallinnossa suhtaudutaan erittäin epäluuloisesti Venäjään ja Putiniin, Sinkkonen kuvaa tilannetta.
"Japanilaiset katsoisivat hyökkäystä Sony-televisiosta"
Helsingissä Trump jopa myötäili Putinin näkemyksiä eikä johtajien kahdenvälisistä keskusteluista vain tulkkien läsnä ollessa ole vieläkään julkistettu tarkkoja tietoja. Sama meno voi jatkua Japanissa.
– Se, mitä sanon hänelle (Putinille), ei kuulu teille, Trump vastasi toimittajille ennen lähtöään Washingtonista.
Myös G20-isäntämaa Japani sai osansa presidentin arvosteluryöpystä. Trumpin mukaan Yhdysvaltain joukkojen pitäisi rientää liittolaisensa avuksi, jos Japania vastaan hyökättäisiin.
– Mutta jos meitä vastaan hyökätään, Japanin ei pidä auttaa meitä lainkaan. He voivat katsoa hyökkäystä Sony-televisiosta, presidentti viittasi japanilaiseen elektroniikkamerkkiin.
Uusimmat
-
00:01
Kuritusväkivalta ei ole kadonnut Suomesta: Kovakourainen kiinni tarttuminen, retuuttaminen ja väkivallalla uhkailu ovat lisääntyneet
-
23:14
Yhdysvallat arvostelee Israelin suunnitelmia rakentaa lisää asuntoja miehitetyllä Länsirannalla
-
23:01
Sudanin pidätetty pääministeri palautettiin kotiinsa – tuvallisuusneuvosto piti hätäkokouksen
-
22:30
Ministeri Skinnari MTV:lle: Saimaan kanavan puukuljetuksista neuvotellaan yhä – aika käy vähiin
-
22:27
Petrus Palmun upea osuma huipensi SM-liigaillan – katso kierroksen kaikki maalit
-
22:22
"Miksi miljoonia ruplia tuhlataan?" – venäläisen räppärin kommentteja voitonpäivän paraatista tutkitaan
-
22:20
Nyt puhuu NHL-skandaalin vuoksi eronnut GM – "Kadun sitä, että luotin hänen tekevän niin"
-
21:57
IL: Tori.fi on joutunut tietovuodon kohteeksi – "On havaittu haavoittuvuus, jonka korjasimme"
-
21:54
Olli Jokiselta kovaa epäilyä SM-liigassa nähdyn nyrkkitappelun jälkeen: "Olikohan nouto?"
-
21:50
Pohjois-Amerikassa tapahtuu! Chicagon GM jättää tehtävänsä – NHL lätkäisi seuralle kahden miljoonan sakot
-
21:43
Ainakin 15 piikkihuumausta Britanniassa: Sarah huumattiin neulalla yökerhossa – "Kuinka estät jotakuta pistämästä sinua?"
-
21:43
Oma koira puraisi Lukkoa – mestarihyökkääjä Heikki Liedes hurjassa maalitahdissa: "Tunteikas päivä"
-
21:20
Ernest Lawsonilla ja Anniina Koivuniemellä erikoinen rutiini TTK-harjoituksissa: "Meillä on käynyt yleensä niin, että…"
-
21:04
Jumbojoukkue yllätti sarjakärki TPS:n, KooKoo aiheutti lisää vaikeuksia Lukolle – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
21:02
Viron koronatilanne räjähti käsiin, eikä rokotekattavuus nouse – presidentti Karis MTV:lle: Omat poliitikkomme jakavat väärää tietoa
-
20:55
Upeat 1900-luvun puutalot esittelyssä – tässä on Suomen kaunein koti -kauden yhdeksäs finalisti
-
20:54
SM-liigaillassa nyrkkitappelu – Jukureiden ja TPS:n ottelussa tunteet kuumina
-
20:53
Kuningatar Elisabet ei lääkärien kehotuksesta osallistu Glasgow'n ilmastohuippukokoukseen
-
20:53
Onnekas katsoja sai sattumalta käsiinsä historiallisen pelivälineen, jonka kaikkien aikojen paras halusi ehdottomasti takaisin – osapuolet tekivät muhkeat vaihtokaupat, ja yksi toive on vielä vetämässä
-
20:53
Suomalaishyökkääjä joutui rumaan ryöpytyksen NHL:ssä – kotiyleisö tarjosi nyt aivan erilaisen viestin
-
Lataa lisää