Mainos

Myrsky pelasti Jaggerin salamurhan yritykseltä

Rolling Stones -yhtyeen solisti Mick Jagger pelastui salamurhan yritykseltä myrskyn takia vuonna 1969, kertoo BBC:n tuore dokumenttiohjelma. Ohjelman mukaan Jaggerin murhayrityksen järjestivät Helvetin enkelit -jengin jäsenet.

Dokumentin tiedot perustuvat Yhdysvaltain liittovaltion poliisilta FBI:ltä saatuihin tietoihin. Niiden mukaan veneellinen Helvetin enkeleiden jäseniä lähti kohti Jaggerin loma-asuntoa lähellä New Yorkia. Merellä nousi kuitenkin myrsky ja salamurhaa suunnitelleet joutuivat veden varaan.

BBC:n dokumentin mukaan mereen joutuneet jengiläiset selvisivät hengissä, mutta eivät lähteneet myöhemmin yrittämään salamurhaa uudelleen.

Jagger ja Helvetin enkelit ajautuivat välirikkoon 1969 Altamontin tapahtumien jälkeen. Rolling Stones oli pestannut Helvetin enkeleiden jäseniä järjestysmiehiksi Altamontin festivaaleille.

18-vuotias katsoja puukotettiin hengiltä Stonesien esiintymisen aikana lavan edustalla. Teon tekijänä on pidetty Helvetin enkelien jäsentä.

Helvetin enkelit puolestaan on katsonut, että Jagger huijasi heitä.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.