Mainos

Mustikka- ja hillasadosta huono, sieniä runsaasti

Mustikka- ja hillasadot jäänevät tänä vuonna heikoiksi, puolukan sadosta on tulossa keskinkertainen. Sieniä puolestaan on runsaasti, kerrotaan Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) Joensuun tutkimuskeskuksesta.

Tutkituista mustikkametsistä kaksi kolmasosaa oli kärsinyt kukintavaiheessa hallavaurioita. Mustikan kukkien määrä on ollut yhtä vähäinen viimeksi vuonna 1999. Sateisen ja tuulisen sään takia myös kukkien pölytys on epäonnistunut osittain, mikä on huonontanut satoa entisestään.

Myös hilla eli suomuurain on kärsinyt kukinta-aikana halloista ja huonoista säistä. Etenkin avosoilla kukinta epäonnistui pahoin. Huonon sään vuoksi puolukkasadonkin odotetaan jäävän keskinkertaiseksi.

Mustikkasato alkaa kypsyä tällä viikolla Etelä-Suomessa ja ensi viikolla Keski-Suomessa ja Oulun läänin eteläpuolella.

Poiminta-aika kestää noin kuukauden. Metla suosittelee etsimään hallalta säästyneitä marjoja järvien rantametsistä, saarista ja korkeammilta paikoilta.

Sieniä sateinen kesä on hyödyttänyt ja Etelä- ja Keski-Suomessa on jo poimittu ensimmäiset kantarellit, tatit ja haperot. Sienisadosta tulee hyvä, vaikka viimesyksyisen kaltaista poikkeuksellisen suurta herkkutattisatoa tuskin saadaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.