Muodin huipulle -voittaja Linda: En uskaltanut haaveilla voitosta

Muodin huipulle -finaalissa nähtiin komea taisto kolmen finalistin välillä. Voiton vei läpi kisan tehtävävoittoja kahminut Linda Sipilä.

Muodin huipulle -sarjan jännittävä toinen kausi huipentui lahjakkaan Lindan voittoon. Nainen häkeltyi voitostaan silminnähden.

– En etukäteen veikkaillut lopputulosta, koska jokaisella meistä oli omat vahvuudet. Olin tyytyväinen, kun näin mallini lavalla ja stailauskin meni aivan nappiin, Linda kertoo.

– Jännitin loppuun asti, en osannut odottaa omaa voittoani. Ajattelen yleensä pahimman mahdollisen lopputuloksen kautta enkä elättele liikoja toiveita, jotta en myöskään pety, hän jatkaa.

Autotallista Muodin huipulle

Linda lähti hakemaan kilpailusta tunnettavuutta omalle Sipilä-merkilleen.

– Kun lähdin mukaan kisaan, en tiennyt olenkaan, minkälainen kanssakilpailijoiden taso tulisi olemaan. Olen työskennellyt omassa autotallissani ja siinä huomaa vain oman kehittymisensä. Lähdin mukaan avoimin mielin ja totesin, että ei tästä haittaakaan ole.

Linda palkittiin 40 000 euron arvoisella viestintä- ja brändinhallintapaketilla, jonka tarjoavat Huippu Design Management ja Miltton. Lisäksi Helsinki Design Week esittelee voittajan kansainvälisille muotivaikuttajille. Linda nähdään mallinsa Elinan kanssa myös Olivian editorial-kuvauksessa.

– Markkinointi on ollut todella vaikeaa, joten on mahtavaa, että saan siihen nyt apua, Linda iloitsee.

Voittajalla on tulevaisuutensa varalle jo monia uusia unelmia.

– Toivoisin, että voisin tehdä kaupallista ja korkealaatuista mallistoa sekä luomuksia siinä ohella. Olen haaveillut myös kansainvälistymisestä, mutta tiedän, että maailmalle lähtiessä täytyy olla tosi valmis. Katsotaan nyt ensin, mitä tämä voitto poikii täällä Suomessa. Suurin toiveeni on, että voisin elättää itseni muotisuunnittelulla, Linda hymyilee.

Katso tuoreen voittajan videohaastattelu!

Muodin huipulle -finaalin pikauusinta AVA-kanavalla keskiviikkona kello 20.00. Voit katsoa jakson myös Katsomosta.

Teksti: Minna Kosonen/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat