Mainos

Münchenin turvallisuuskonferenssi alkaa, Suomesta mukana presidentti ja puolustusministeri

2:11
Niinistö vaati j olähes kaksi vuotta sitten, että EU:n pitää ottaa kansalaisten turvallisuus selkeämmin vastattavakseen.

Yli sata valtioiden ja hallitusten johtajaa kokoontuu tänään Münchenissä alkavaan kansainväliseen turvallisuuskonferenssiin. Suomesta viikonvaihteen keskusteluihin osallistuvat muun muassa presidentti Sauli Niinistö ja puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.)

Yhdysvalloista Müncheniin saapuu varapresidentti Mike Pencen johtama valtuuskunta. Paikalla ovat myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov sekä isäntämaan Saksan liittokansleri Angela Merkel.

Vuosittain järjestettävän konferenssin saksalaisen pääsihteerin Wolfgang Ischingerin mukaan kokous järjestetään poikkeuksellisessa tilanteessa. Liberaali kansainvälinen järjestys näyttää olevan hajoamassa, eikä mikään ole niin kuin ennen, Ischinger kirjoitti kokouksen alla.

–  Kansainvälisen järjestyksen keskeiset osat ovat hajonneet, eikä ole selvää voiko – tai haluaako – kukaan kerätä palasia, Ischinger pohti.

Presidentti Niinistö on mukana asevalvontaa käsittelevässä paneelikeskustelussa konferenssin päälavalla lauantaina. Lisäksi hän pitää avauspuheenvuoron arktisen alueen turvallisuutta koskevassa keskustelussa

Puolustusministeri Niinistöllä on Münchenissä kahdenvälisiä tapaamisia usean eri maan puolustusministerin kanssa.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja