MTV Uutisten kysely puoluevaltuutetuille paljastaa horjuneet suhteet hallituskumppani Keskustaan: "Ehkäpä Keskustan piirit ovat voimakkaampia kuin uusi puheenjohtaja Kulmuni on"

SDP:n Sanna Marin ja Antti Lindtman kamppailevat tasapäin pääministeriehdokkuudesta, käy ilmi MTV Uutisten kyselystä 2:21

Keskusta on tuonut ilmi luottamusvajettaan Rinnettä kohtaan, mutta ei ole luottamus vahvaa Keskustankaan suuntaan demaririveissä. MTV Uutisten puoluevaltuutetuilla kohdistetussa kyselyssä moni kertoo luottamuksen horjuneen.

31 valtuutettua vastasi kysymykseen, joka koski kannatusahdingossa kulkevien SDP:n ja Keskustan välistä luottamusta. 24 vastaajaa on sitä mieltä, että luottamus Keskustaan on horjunut tai horjunut paljon. Vain 7 koki, että luottamus ei ole horjunut.

– Lähdetään painostamaan, erottamaan pääministeriä. Se on poikkeuksellista. Muut hyväksyivät hänen selityksensä, toteaa SDP:n puoluevaltuutettu Karita Toijonen MTV Uutisille.

– Kyllähän viime päivinä on tapahtunut asioita, jotka horjuttavat luottamusta. On selän takana tapahtunut asioita, arvioi puoluevaltuutettu Susanna Bruun

Kovaa tekstiä

Nimettömästi tehdyssä kyselyssä valtuutetut esittivät kovaa tekstiä hallituskumppani kohtaan.

"Kyllä on horjunut paljon. Tuo keskustelu olisi pitäny käydä hallituksen sisällä. Pidän Kulmunin heikkoutuna sitä, että hän antoi tämän mennä näin. Ehkäpä Keskustan piirit ovat voimakkaampia kuin uusi puheenjohtaja Kulmuni on." 

"Sama vanha "Kepu pettää aina" osoittautui todeksi."

"Olen ollut yli 30 vuotta politiikassa ja aina vaan pahemmaksi käy Kepun hommat."

Vastaajien joukosta löytyy sellaisiakin, jotka eivät pidä Keskustaa enää hyvänä hallituskumppanina. Suurin osa kuitenkin on valmis jatkamaan Keskustan rinnalla.

– Näissä olosuhteissa, jos ei muita ketkuiluja enää tule, sanoo eräs valtuutettu.

Peiliinkin pitäisi osata katsoa

Osa sen sijaan muistuttaa peilistä.

– Ei ole horjunut luottamus. On tässä omaankin peiliin katsomisen paikka, toteaa eräs valtuutettu. 

– Ei ole horjunut. Jos olisi horjunut, pitäisi miettiä, lähdemmekö nykyiseen hallituskokoonpanoon mukaan, arvioi yksi vastaajista.

Eräs valtuutettu muistuttaa realismista.

– Tässä vaiheessa Keskusta on ainoa mahdollisuus, jos hallituksessa haluamme olla.

Lue myös:

    Uusimmat