MTV Uutiset selvitti: Näin käy ensi kesän festareiden ja tapahtumien – odotus on tuskaista: "Henkinen puutostila on jo olemassa"

Tapahtumajärjestäjät odottavat ensi kesää jännittäen - peruutustukea kaivataan 2:09
Kymmenen uutiset: Tapahtumajärjestäjät odottavat ensi kesää jännittäen - peruutustukea kaivataan.

MTV Uutiset otti yhteyttä Suomen suurimpien kesätapahtumien järjestäjiin ja tiedusteli, miten alati jatkuva koronatilanne vaikuttaa ensi kesän festivaalien järjestämiseen.

Järjestäjätahot toteavat yhteen ääneen, että kesätapahtumat pyritään näillä näkymin järjestämään. Monia viime kesänä peruuntuneita esiintymisiä ja keikkoja on saatu siirrettyä ensi kesälle. Samoin yleisön puolelta moni on säästänyt viime kesältä käyttämättä jääneet lippunsa ensi kesän festareita varten. Tapahtuma-alalla ollaankin kokonaisuudessaan varovaisen optimistisia tulevasta kesästä.

Tapahtumajärjestäjät toivovat, että koronarokotukset etenisivät pikaisesti. Toiveissa on myös, että kausivaihtelun takia koronatilanne olisi muutenkin ensi kesänä rauhallisempi samaan tapaan kuin viime kesänä, mikä mahdollistaisi erityisesti ulkoilmatapahtumien järjestämisen.

Tapahtumajärjestäjien mukaan avainasemassa on se, että mahdollisista kesän koronarajoituksista annettaisiin tietoa mahdollisimman hyvin etukäteen, sillä etenkin suurten tapahtumien tapauksessa liikkuvaa junaa ei hetkessä pysäytetä.

Ruisrock: Tilannetta seurataan tarkkaan

Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä kertoo, että koronatilannetta seurataan nyt  tarkkaan.

– Siitä lähdetään että Ruisrock järjestetään. Kesään on vielä niin pitkä aika, että toivotaan koronarokotteiden ja muiden asioiden etenevän siten, että kesällä olisi taas mahdollista juhlia festivaalia.

Viime vuoden peruuntuneista esiintymisistä osa on pystytty neuvottelemaan ensi kesälle.

– Totta kai tässä myös uusia esiintyjiä kesälle haalitaan. Lipunmyynnin kanssa on sama asia. Todella moni jätti lippuja palauttamatta ja käytti sen mahdollisuuden, että samalla lipulla pääsee ensi kesänä festivaaleille. Siinä mielessä olemme lähteneet hyvästä asemasta, vaikka ajat ovatkin erikoiset.

Niemelä peräänkuuluttaa, että koronarajoitusten muutoksien pitää olla tapahtuma-alalla hyvissä ajoin tiedossa.

– Tämä on festarialan elinehto, että asiat ovat hyvissä ajoin tiedossa.

Pori Jazz: Varautumista useisiin skenaarioihin

Pori Jazzin toimitusjohtaja Miika Ranne kertoo, olevansa toiveikas, että koronarokotukset saadaan hyvin käyntiin ja sitä kautta kesä vapautuu tapahtumille.

Hän toteaa, että Pori Jazzin kaltaisissa suurtapahtumissa kolme kuukautta on minimiaika, miten paljon etukäteen järjestämismahdollisuudet on oltava tiedossa.

Pori Jazzin järjestäjät varautuvat koronatilanteen varalta nyt useisiin eri skenaarioihin. Ranne kertoo, että Pori Jazzin artistikattaus on hyvässä mallissa. Artistien keikkoja on siirretty ensi kesälle koronan peruttua viime kesän esiintymiset.

– Suurin osa artisteita on saatu sovittua tulevaan kesään. Joitakin nimiä sieltä vielä puuttuu, mutta pääkonserttien esiintyjistä yli puolet on buukattu.

Ranne kertoo, että viime kesältä käyttämättä jääneistä lipuista vain noin 20 prosettia palautettiin. Muut halusivat pitää lippunsa valmiina ensi kesää varten.

– Ihmiset halusivat pitää liput ja näin ollen olemme jo myyneet lippuja tulevalle kesälle ja tälläkin hetkellä lipunmyynti on käynnissä.

Ranne toteaa, että ihmiset ovat koronan takia jääneet jo pitkän aikaa paitsi kulttuurielämyksistä.

– Kesätapahtumat ovat olleet Suomessa hyvin tärkeitä. Henkinen puutostila on jo olemassa. Jos ensi kesänäkään ei päästä kulttuuritapahtumiin, niin kyllä sen jälkeen syksystä ja talvesta tulee tuskaisia.

Tampereen Teatterikesä: ”Viheliäisestä viruksesta päästävä”

Tampereen Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl toteaa, että kesää kohti edetään positiivisin mielin.

– Tällä hetkellä ohjelmisto valmistellaan täysin palkein. Varmasti on tulossa vahvasti kotimainen festari ainakin. Kansainvälisistä esityksistä päätetään varmaankin tämän kuun loppuun mennessä, Rosendahl kertoo.

Tampereen Teatterikesän järjestäjät seuraavat päivittäin koronatilannetta ja rokotusten kehittymistä.

– Mutta ihan sellaista kristallipalloa ei vielä ole käsissä, että se kertoisi elokuun alun tilanteen, Rosendahl naurahtaa.

Rosendahl kertoo, että koronatilanne on ollut hankala mm. teattereille Suomessa. Mutta haasteita on ollut myös muualla Euroopassa kiertämisestä elävillä ryhmillä ja teattereilla.

– Ne ovat aika rankkoja puheluita, kun kuuntelee niitä tilanteita ja eri maiden koronatilanteet ovat aika haastavia. Keski-Euroopassakin on vaikeita tilanteita koko ajan.

Rosendahl uskoo, että kaikilla tapahtumajärjestäjillä on yksi ja sama toive uudelle vuodelle.

– Se olisi hartain toive, että päästäisiin tästä viheliäisestä viruksesta tasapainoon sen kanssa ja lopulta eroon.

Helsingin Juhlaviikot: Nyt piikkiä hihaan!

Helsingin Juhlaviikkoja tuottavan Helsingin tapahtumasäätiön toimitusjohtaja Stuba Nikula kertoo, että tapahtuma kyllä järjestetään.

– Tällä hetkellä on vielä vähän auki, mitä eri osioita siitä voidaan järjestää. Isoimmat kysymykset ovat Taiteiden yö ja huvilateltta. Huvilatelttaan sisältyvät suurimmat taloudelliset riskit, kuten lipunmyynti. Vielä voimme vähän odotella ja katsoa miten tilanne kehittyy.

Nikula Pohtii, että todella iso kysymys on se haluaako yleisö kesällä osallistua tapahtumiin, eli menevätkö liput kaupaksi. Hän pohtii, että tapahtumiin osallistuminen riippuu osaltaan siitä minkälaisesta yleisöstä on kyse – iäkkäämmät yleisöt saattavat karttaa tapahtumia nuorta väkeä herkemmin.

Nikula toteaa, että kansainvälinen artistikauppa on tällä herkellä todella kummallisessa tilanteessa.

– Kaikki haluaisivat toimia, mutta kellään ei ole riskinottokykyä. Viime kesänä yleisesti hyväksyttiin, että koronapandemiassa oli luonnonkatastrofiin verrattavissa oleva force majeure -tilanne. Tulevan kesän suhteen kenellekään ei tule enää yllätyksenä, että meillä on globaali pandemia. Pakottavaa tilannetta esiintymisien perumiselle ei ole, jolloin nyt joutuu olemaan paljon varovaisempi sen suhteen mihin paperiin laittaa nimensä alle.

Nikula ihmettelee, miksi kokoontumisrajoitukset ovat olleet samat sisä- ja ulkotapahtumille. Hän toivookin, että säädöksissä huomioitaisiin paremmin erilaisia riskitasoja.

Nikulalla on selvä resepti tapahtuma-alan ahdingon ratkaisemiseksi.

– Nyt vaan piikkiä hihaan niin monelle ja nopeasti kuin mahdollista, tämä ei ratkea millään muulla kuin rokottamalla, Nikula kiteyttää.

Kotkan Meripäivät: Ihmisten kiinnostus ollut suurta

Myös Kotkan Meripäiviä valmistellaan parhaillaan ensi kesää varten siltä pohjalta, että tapahtuma järjestetään.

Tapahtumapäällikkö Tiina Salonen pohtii, että koronaviruksen aiheuttamien muutosten ennustettavuus on tosin erittäin vaikeaa.

–Olemme pyrkineet ottamaan kaikki eri mahdolliset vaihtoehdot huomioon. Ihmisten kiinnostus tapahtumaa kohtaan on ollut suurta. Kannustusta ja kyselyitä on tullut paljon, Salonen kertoo.

Salosen toteaa, että  viime kesältä peruuntunutta ohjelmaa on siirretty ensi kesälle. Esiintyjiä ja ohjelmaa on Salosen mukaan saatavilla.

Epävarman tilanteen keskelle Salonen toivoisi päättäjiltä mahdollisimman paljon ennakoitavuutta:

– Suurten festivaalien on pakko tietää ajoissa tulevista kielloista ja säännöistä. Keväällä varsinkin tuntui että epävarmuus oli raastavaa. Keskusteluyhteyden tulisi olla avoin päättäjien ja festivaalijärjestäjien välillä, jotta myös päättäjillä olisi tietoa siitä mistä päättävät.

Savonlinnan Oopperajuhlia ei lyhennetä 

Kysyimme näkymää myös näiltä suurimmilta festivaaleilta: Savonlinnan oopperajuhlat, Puistoblues, Oulun juhlaviikot, Kaustinen Folk Music Festival ja Maailma kylässä. Kaikki valmistautuvat kesään samalla tavoin uskoen, että tapahtumat järjestetään.

Savonlinnan oopperajuhlia (2.–31.7.) ei ole lyhennetty, mutta epidemia kutistaa lipunmyyntiä.

– Linnan katsomo täytetään vain puoliksi. Menetämme kaksi miljoonaa euroa, mutta yleisön tuki on ollut kannustavaa. 85 prosenttia viime kesän peruutetun festivaalin myydyistä lipuista on siirretty ensi kesään, kertoo oopperajuhlien toimitusjohtaja Jan Strandholm.

Järvenpään Puistobluesissa (viikonloppu 3.7.) rakennetaan täysillä ensi kesää.

– Meillehän mahtuisi yleisöä 12 000, mutta puolitamme kävijämäärän, jotta etäisyyksiä saataisiin pidettyä. Kuuden tuhannen yleisölle vielä pärjää. Lähiaikoina julkaisemme kovia ulkomaisia esiintyjiä, uskaltaa johtaja Miikka Porkka luvata.

Oulussa painetaan yhtä aikaa kaasua ja jarrua

"Huokaus", vastaa ensimmäiseksi Oulun juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Pia Alatorvinen.

– Elokuuta suunnitellaan yhtä aikaa jalka kaasulla ja jarrulla. Meitä auttaa se, että festivaali kestää koko elokuun, ja meillä on paljon erilaisia ilmais- ja ulkoilmatapahtumia.

Oulun juhlaviikkojen tapahtumilla tarkoitetaan konsertteja, näyttelyitä ja keskusteluja ympäri kaupunkia.

– Voimme odottaa kesään saakka, miten laajasti festivaali voidaan järjestää.

Kansanmusiikkitarjontaa suunnitellaan toiveikkaasti

Kaustinen Folk Music Festival (12.–18.7.) pohtii, miten paljon konsertteja järjestetään – ja miten paljon yleisöä otetaan sisälle.

– Toiveikkain mielin ollaan vielä. Osa  esiintyy striimattuina joka tapauksessa, ja ulkomaisten esiintyjien määrää joudutaan miettimään. Helmikuun 2. päivänä julkaisemme ohjelmiston, kertoo ohjelmajohtaja Anne-Mari Hakamäki.

Maailma kylässä -festivaali Helsingissä on ensimmäisenä tulessa, kun teltat pitäisi pystyttää Suvilahteen jo 29. toukokuuta. Tarjolla on maailmanmusiikin lisäksi muitakin taiteita ja ruokaa ympäri maailman. 

– Pohdimme kolmea polkua: kaikki olisi normaalia, rajoitettu juhla tai kokonaan virtuaalinen. Maaliskuussa on päätettävä, jotta muusikot ja muut taiteilijat saavat varmistuksen, kertoo viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

– Joudumme varmasti rajaamaan yleisömäärää, koska ilmaiset ulkoilmatapahtumamme kokoavat yleensä paljon väkeä.

Peruutusturvaa tarvitaan – monen kassa on tyhjä

Festivaalijärjestäjiä edustavan LiveFIN-järjestön toiminnanjohtaja Jenna Lahtinen kertoo, että toista kuivaa kesää ei enää kestetä.

– Tarvitsemme nyt erityisesti peruutusturvaa, siis taloudellisia takuita, jos valtio määrää yhä kesälle rajoituksia tai festivaaleja kokonaan peruttaviksi.

Lahtisen mukaan alalla ei ole enää riskinottokykyä, kun poikkeustila on kestänyt näin kauan.

– Monen kassa on tyhjä. Meillä on silti hyvä keskusteluyhteys ministeriöön päin ja meitä on kuunneltu, hän vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat